Elviksestä

Myös Elvis tuli meidän talouteen nopealla aikataululla ja yllättäen. Turpo kaipasi kaveria, mutta pentuhaaveista piti luopua. Sattumien kautta kuulimme nuoren poikaparsonin olevan vailla kotia, ja niin vain kävi että puhelua seuraavana viikonloppuna ukon mukana Lappeenrannasta tuli meille Elvis.

Elvis (synt. 7.7.2008) on oikealta nimeltään Wildfay’s Sea Breeze. Tämä nuori herra on kotoisin Lappeenrannasta Wildfay’s kennelistä kasvattajan ja puoliomistajan Heli Korpisen hellästä huomasta. Elvis on komea nuorimies, jonka kanssa vasta opettelemme elämään samalla sävelkorkeudella. Elvis on nokkela ja oma-aloitteinen, jonka suusta voi löytää mitä tahansa kengistä pumpuliin. Tämän parsonin kestäviä leluja (huonekaluja, vaatteita tai muuta irtaimistoa) ei ole. Jos tulee mieleen jotain, mitä voisi kuvitella koiran keksivän, Elvis on todennäköisesti sitä jo toteuttamassa. Tämä uros ilmaisee itseään erilaisin äänin; skaalaa löytyy kimeästä vinkunasta kujerrusmaiseen jutteluun, perus haukkua unohtamatta. Ja volyymi on poikkeuksetta kova, eikä erilaiset haukkupannat paljoa estele jos herralla on paljon asiaa.

Elviksen kanssa on vasta aloiteltu tokoa sekä hiljattain myös pikkuisen agilityä, mutta hakumetsään poika lähti heti kun meille kotiutui. Loistavasti Elvis osaa nenäänsä käyttää, vähän on vain hakusessa että milloin sitä pitää käyttää; jäljellä ei välttämättä jälki niin kiinnosta, mutta näyttelykehässä alustalta löytyy hurjat määrät erilaisia mielenkiintoisia hajuja! Nuoren iän vuoksi keskittymiskyky tekemiseen ei vielä ole se loistavin, mutta intoa ja energiaa tästäkin pakkauksesta löytyy. Kyseessä taitaa olla hiomaton timantti.

Kaikkiaan Elvis on todella lupaava koira niin ulkoiselta kuin sisäiseltäkin ominaisuudeltaan. Malttia tarvitaan vielä yhteisen sävelemme löytämiseen, mutta intoa on molemmilla tehdä töitä sen eteen. Jos Elvistä kuvailee yhdellä sanalla, se sana olisi kärsimätönmaailmanvalloittaja.

Tarkempaa faktaa Elviksestä löytyy täältä.

Elvis