Jeejeejeejee! Wuhuu! Oujee!

Käytiin siis pyörähtämässä Helsingin Kesänäyttelyssä sunnuntaina 25.7.2010. Kaikki näyttelyrituaalit Sarin kanssa tehtiin kuten ennenkin; oli saunaa, seuraa, ruokaa ja juomaa. Ja aikainen aamuherätys. Mutta tällä kertaa se herätys kannatti.

Parsoneita oli kehässä kaiken kaikkiaan 17, joista 7 Elvis mukaan luettuna oli urosten avoimessa luokassa. Voivoi, olipas avoimeen ruuhkaa. Tuomarina oli Marie Hogarty Irlannista, eikä minulla ollut mitään tietoa minkätyyppinen tuomitsija on kyseessä. Olin tosin niin uuvuksissa edellisestä illasta sekä koko kesän töistä, että en oikeastaan jaksanut edes jännittää. Tästä jumituksesta kertonee myös se, että eipä tullut mieleeni ostaa edes luetteloa.. Onneksi Anja ja Marja-Leena olivat kirjanneet kaikki tulokset muistiin, että ROP-koiran omistajana pystyin täyttämään velvollisuuteni ilmoittaa tulokset foorumille. Olisi ollut noloa jos tuloksia ei olisi ollut..

Ensin näytti siltä, että tuomari jakaa vain kaikille EH:ta. Tuli melkein sama fiilis kuin voittajassa viime jouluna. Mitähän sitä oikein odottaisi.. Noh, tuomari kuitenkin taisi sen verran tykätä Elviksestä, että ERI napsahti ja kilpailuluokassa rankattiin ensimmäiseksi. Paras uros -kehässä ei juuri tunkua ollut, olisikohan kaikki neljä koiraa kehässä ollut. Sieltä se viimeinen serti sitten tulla tupsahti ja sitä myöten myös Fi MVA titteli! Ei huonosti; ensimmäinen näyttely 2-vuotissynttäreiden jälkeen! Kyllä jaksoi hymyilyttää

ROP-kehässä sitten jännäilin, että mitähän Elvis tuumaa kun taas on takana narttu. Tästä ei aikaisemmin kovin hyviä kokemuksia ole ollut, poika kun kävelee sitten väärin päin kehässä. Liekö johtunut Elviksen väsymyksestä vai mistä, mutta ei se tajunnut koko narttua. Paitsi kun ROP-kuvaa alettiin ottaa ja Elvis kääntyi toisin päin.. Yhtäkkiä kuului *naps* ja jännitys hihnasta oli kateissa. Kaskas, ketju näyttelyhihnasta oli katki ja Elvis nartun peräpäässä tekemässä tuttavuutta Tuomari vähän kateellisena vihjaisi, että hänkin on nainen että häntäkin voisi koira katsella, mutta Elvis ei vissiin noista vanhemmista naisista niin välitä No, onneksi tuomari välitti kuitenkin Elviksestä ja ojensi ROP-ruusukkeen.

Ei siis auttanut antaa väsymykselle periksi, vaan oli jäätävä odottelemaan isoa kehää (ihan kun se olisi ollut kamalan vastenmielistä) ja sitä varten oli lähdettävä etsimään uutta talutinta. Tällä välin Marja-Leena ja Sari olivat hoitaneet meille asianmukaiset ruusukkeet ja pahvilaput, niitä kun ei kehäsihteeri tajunnut kehässä antaa. Jälkikäteen sai myös käydä pyytelemässä lisämerkintöjä arvosteluun, siitä kun puuttuivat serti- ja valiomerkinnät kokonaan.

Loppupäivä kului sitten odottelussa ja “valmistautumisessa” isoon kehään ja isoon koitokseen. Tuomarina ryhmässä oli samainen kuin omassa kehässä, joten tuttua juttua oli luvassa.

Kun vihdoin päästiin kokoomakehään, tuntui että siellä ei ihmisillä ollut mitään järkeä päässä. Yksi tyyppi tuli liian myöhään kehään eikä löytänyt paikkaa, joten päätti sitten tulla suoraan meidän eteen niin, ettei tuomari nähnyt meitä. Kun huomautin asiasta neidille niin nyrpeenä vaan katseli takaisin. Eikä liikahtanut.. Lisäksi kaikki koirat tuppautuivat ihan liian lähelle. Isolla porukalla oli käytössään koko kehä, ja sinne ne muutamaan nurkkaan kaikki tunkeutuivat. Pitkän päivän jälkeen oli sekä handlerin että koiran pinna vähän kireällä, joten ärhentelyksi homma meinasi tosissaan mennä, ainakin koirien kesken.. Tästä villiintyneenä Elvis ei meinannut millään kulkea varsinaisessa kehässä nätisti, vaan laukkaili ja nyhti ihan miten sattuu. Onneksi oli paljon koiria kehässä, että kulkumatka oli suhteellisen lyhyt. Sitten vain seisomaan nätisti.

Tuomari alkoi kätellä porukkaa pihalle, ja valmistauduin jo kiittämään nätisti. Ja mitä vielä, siinä se tuomari sanoi että jatkoon vain! Ohhoh! Tää tuli vähän yllättäen. Ennakkoon arveltiin, että saadaan kävellä kierros kehässä ja kätellä tuomaria, mutta nyt saatiinkin tehdä ihan kaksi kierrosta! Edistystä sekin.

Marie Hogarty selvästi oli mieltynyt Elvikseen, sillä isosta kehästä käteen jäi RYP-4 sija! Todella hieno suoritus!

Olin itse vissiin niin väsynyt, että en oikeastaan edes tajunnut mitä tapahtui. Maanantaina alkoi kunnolla asia hymyilyttää ja olen todella ylpeä Elviksen saavutuksesta. Jos ei sillä elukalla aina ihan järki olekaan pelissä toiminnassa, niin kyllä se ainakin ulkomuodollisesti hieno koira on   Olen kyllä muutenkin kuin menestyksen takia siitä ylpeä. Ei varmasti moni olisi uskonut tuota samaksi koiraksi, mikä vuosi sitten huusi kuin tapettava sika aina näyttelyssä. Siinä se poika pötkötti jalkojen juuressa kun mamma seuraili muita kehiä. Eikä juuri hötkyillyt mihinkään tai pitänyt ääntä.

Kaiken kaikkiaan sunnuntai oli siis (aamuherätyksestä huolimatta) todella hieno ja onnistunut! Kiitos kehän laidalla olleille kannustusjoukoille ja fiiliksessä mukana eläneille

Tässä muutama foto sunnuntailta (kuvat Heidi Ilman Sukunimeä ).

Niin, ja se arvostelu löytyy taas sivulta Elviksen näyttelytuloksia.

Kerrotaas ensiksi ne palloleikit. Kaikkihan lähti siitä, että Elviksellä ja minulla ei ole mennyt leikit putkeen. Ja käytännössä tää on tarkoittanut sitä, ettei me olla keskenään juuri leikitty. Elvis kyllä leikkii muiden koirien kanssa (niiden ainakin jota se ei astu) ja itsekseenkin, mutta miun kanssa ei. Ei tule tarjoamaan leluja. Lähtee lelun perään jos sen viskaan, mutta ei leiki. Ottaa siis järjettömästi painetta minusta, kun ei kantti kestänyt.

Nyt asiaan on tullut muutos. Jostain syystä noutoja opetellessa sain Elviksen siihen vireeseen, että se toi minulle pallon. Tajusi heti parista kerrasta, että jos minulle tuo pallon niin ei se tarkoita sitä, että se automaattisesti lähtee pois (vaikka näin en kyllä ole tehnytkään). Pallo vaan lentää uudestaan ja sehän vasta kivaa onkin! Parin heittokerran jälkeen Elvis oli jo niin täpinöissään, että aloitti OMATOIMISESTI hetsaamaan ja repimään. JEE! Se siis tuo minulle lelun ja vielä nimenomaan leikkii MINUN kanssa! Uskomatonta! Oon niiiiiin iloinen tästä edistysaskeleesta että!

Tämä homma nimittäin helpottaa aikas lailla kouluttamista. Namit toimivat siis edelleen, mutta laiskana päivänä en niillä kovin hyvin saa viettiä nostettua. Mutta pallolla saan. Hieno juttu tässä on vielä sekin, ettei Elvis kuumene siitä kuitenkaan liikaa, vaan pysyy sopivassa vietissä. Eikä Elvis enää räi tuodessa palloa metrin päähän, vaan reippaasti kantaa sen minulle saakka että pääsee taistelemaan. Nimenomaan leikkimään minun kanssa. Jee! Tätä jaksan kyllä hehkuttaa pitkään.

Tästä aasinsiltana, huonona sellaisena, meidän agiliitotreeneihin. Aloitin siis Elviksen kanssa Hyvinkään Koiraurheilukeskuksessa vasta-alkavien valmennusryhmässä. Halli on ihan loistava ja kouluttajatkin tuntuvat osaavan asiansa. Opin kahdella ensimmäisellä kerralla taas enemmän kuin vuoteen. Siltä ainakin tuntuu, osasyynä tosin saattaa olla se etten ole kovin usein päässyt treenaamaan. Sain muutaman tosi hyvän vinkin kontaktiharjoitteluun, ja avot Elvis osaakin kontaktin jo kivasti. Näistä on hyvä lähteä jatkamaan

Sitten niitä pentuleikkejä. Ajelin vajaa viikko sitten kamalassa tuulessa Littoisiin ihastelemaan PitMyWitsin Avan ja Elviksen kakaroita. Ja voi jessus että olivat IHANIA! Kannatti ajaa pari tuntia suuntaansa, oli ne niin kivoja. Luonnetta löytyy kaikilta, ihan riittävästi. Enempi pentutestin tuloksista voi lukea Katjan blogista. En olisi millään malttanut jättää kakaroita taakse, mutta pakkohan se oli. Katjalla oli koko ajan silmä niin kovana etten ees yhtään näistäkään pennuista saanut kaapattua laukkuun mukaan

Eilen kävin sitten Jokela-Kellokoski-Hyvinkää -akselilla tutustumassa Elviksen pentuun ekasta pentueesta; Mahottoman Qorea Qruellaan eli Noppaan. Tai kavereiden kanssa ihan Penaan vaan Pena oli kanssa aika tempperamenttinen ja tosi kivannäköinen tyttö. Jännää nähdä mitä kaikista näistä pennuista kasvaa. On kyllä tosi mukavaa kun näiden kakaroiden “vanhemmat” haluaa ottaa yhteyttä ja vielä pitääkin sitä. Toivottavasti tavataan taas pian ja ollaan yhteyksissä! Tässä Penastakin muutama otos: (suom.huom: Pena on siis tuo vähän isompi likka tuolla kesälaitumilla. Sitä edeltävän on niitä tuoreempia pentuja. Tää tyhmä ohjelma laitto kaikki samaan galleriaan enkä jaksa nyt hieroa enempää)

Sitten vielä pitää vähän rutista. Kävin tämän kipuilevan kantapään kanssa fyssarilla askelanalyysissä. Noh, terapeuttihan totesi heti, että jalka on ihan miten sattuu (okei, sanoi vähän nätimmin, mutta tarkoitti tuota). Eli kantapään luupiikki johtuu siitä, että jalka on lähtökohtaisesti väärässä asennossa ja kaikkien mutkien kautta aiheuttaa tuon. Ja tietty tän väärän asennon takana on taas jälleen kerran niinkuin aina ennenkin; liian yliliikkuvat nivelet. Höh. Kovasti nyt juNppaillaan ja kävellään vain korkokengillä, Vain Minun Jalkoja varten tehdyt pohjalliset jalassa. Täytyy kyllä myöntää, että pohjallisista on ollut jo nyt ihan äärettömän paljon apua, kävellessä jo pystyy kävelemään nilkuttamisen sijaan. Tosin koska aikaisemmin kengissä ei ollut pohjallisia, on jalat nyt sitten kipeät rakoista. Mutta sen kestää.

Mitään ihmeparantumisia terapeutti ei lupaillut, mutta sanoi kuitenkin että ehkä joskus tulevaisuudessa maybe pystyn vielä juoksemaan. Näillä siis mennään.