Oli pakko testata miltä tuo näyttää kirjotettuna. Tuli vaan lenkillä mieleen. En kyllä itekseni itkeskele just nyt, mutta kohta saatan itkuun pillahtaa. Noh, te kolme-neljä lukijaa viime syksystä varmaan ehkä muistatte kun kirjottelin ihmetysharrastuksesta juoksemisesta. Ja siitä miten se tulee loppumaan hienoista uusista lenkkareista huolimatta. Hassua tässä on se, että juoksu ei tod ole loppunut sen takia et olisin tullut järkiini. Itku pitkästä ilosta ja pieru p***an jauhamisesta, vai miten se meni. Nyt kuitenkin taitaa tulla itku pitkästä ilosta sen takia, että taas on liikunnan riemut jäänyt sen takia että paikat ei kestä. Aluksi ihan oikeasti innoistuin tuosta jonkunasteisesta kipittelystä, mutta sit tuli kovat pakkaset mitkä vähän rajoittivat näitä kirmailuja. Pakkaset ei kuitenkaan minuu pysäyttäny, vaan se että viime syksystä saakka kuitenkin kantapää on kipuillut ja pari viikkoa sitten vihdoin kävin lääkärissä ottamassa selvää mistähän tämä johtuu. Syy selvisikin; tulehdus akillesjänteessä kantapäässä. Joo-o, kantapäässä akillesjänteen tulehdus.. Ja koska tää on jatkunu pitkää ni tulee “selviytyminenkin” olemaan pitkää.

Oli kuitenkin pakko taas pariin kertaan käydä testaamassa josko tuo kantapää kestäisi juoksemista. Eihän se kauheesti kestä. Oli muuten hassua huomata, että ihmeellisesti jaksaa juosta vaikka tunnin ilman ongelmia. Sen jälkeen tosin ongelmana on tuo kantapää. Hermot menee ku on koko ajan aina jotain paikkaa remontissa. Lääkärikin selitti parenemisen pituutta siten, että joka askeleella kaksi kertaa miun siron kropan paino käy sen tulehtuneen kohdan päälle, eikä kanta-astuminen yhtään paranna asiaa. Lääkäri suosittelikin kannallisia kenkiä, mitkä ihan vaan lääkärin kehotuksesta kävin kahdet kappaleet ostamassa

Lenkillä tulee yleensä ihan yhtä paljon hienoja ajatuksia vastaan kun istuessa vessassa. Kaikkea ajatuksen juoksua en ehkä jaksa kirjoitella, mutta jonkun verran pitää kuitenkin avautua. Ensinnäkin se, että mistähän johtuu että kausittain tulee tällaisia hetkiä, että on koko ajan nälkä ja että voisi syödä melkein mitä vaan? Aika raivostuttavaa, kun parin tunnin välein on nälkä. Ja kun vielä olen niin saamarin laiska käymään kaupassa niin sitten kiukuttaa kun ei ole edes mitään syötävää ikinä. Kaamee oravanpyörä.

Toinen juttu mihin päädyin lenkillä, että olis kamalan kätevää jos ei olisi tissejä ollenkaan. Tai että ne olis vaikka irroitettavat. Joojoo, ihan tosi. Kun kuitenkaan miun juokseminen (tai mie mutenkaan) ei ole millään tasolla verrattavissa pamelapeivotsimaiseen rannalla viehättävästi hölkkäämiseen, olisi paljon kätevämpää jos noita ei olisi ollenkaan. Ei ole kiva jos kolmekymppisenä eton harrastuksen takia nää ulokkeet roikkuu jossain navan alla. Sitäpaitsi kantapäähänkin kohdistuis vähän vähempi painoa, jos juostessa ei olis tissejä. Noh, kunhan ajattelin..

Noni, se mitä te kuitenkin tulitte tänne katsomaan on Elviksen ja Rikkan (Rikan?) pentujen kuvia. Tiedän kyllä ettei miun sairaskertomuksen ja kehon osat ole se hittijuttu, mutta piti vähän keksiä kuitenkin jotain. Varotuksen sanana, että vaikka kuinka yritin vajaassa tunnissa opetella pentujen nimet, niinhän siinä kävi etten niitä muista. Kyseessä on kuitenkin Mahottoman Q-pentue. Toinen varoituksen sana on, että koska samassa kasassa oli yhteensä 11 pikku mahotonta, kuvissa on myös Nastan pentuja. Kuvia tuli napsittua lähes sata, mutta tässä niistä nyt muutamia. Anne varmaan korjaa, jos yksilökuviin on sattunut Nastan pentuja, joita luulen Rikan pennuiksi Yhtä lutusia ne oli kaikki! Ihastelkaahan ihmiset :

Ja muutama yleishörhöilykuva: