Archive for ◊ maaliskuu, 2010 ◊

31 Maa 2010 Elvis se lähti naisiin, tinttantanttantallallei..
 |  Category: Blogi  | One Comment

On nimittäin ollut viime sunnuntaista saakka niin hiljaista ja rauhallista kotona että! Katri, the Luottotrimmaaja, käväisi Järvenpäässä ja nappasi Gigolon mukaansa pienelle seksilomalle Lappeenrantaan. Siellä yksi morsmaikku odotteli valmiina sulhon saapumista. Sunnuntaista saakka on siis kotoa puuttunut se pikkuinen ikiliikkuja ja ikivinkuja, joten hiljaiset illat ovat olleet melko outoja. Kummallista, miten johonkin välillä niinkin rasittavaan tapaukseen on tottunut. Ja sitähän melkein kaipaa, sitä pikkusta hermopainetta nostattavaa otusta.

Höhhöh. Kovasti meinaa ahdistaa nämä harmaat “kevätkelit”. Olo on kun syksyllä, paitsi että illalla näkee valoisamman ajan ansiosta edes pikkusen pidemmälle. Mutta ihan yhtä synkkää ja harmaata ja märkää ja yäk on nyt kun oli syksylläkin. En tykkää. Talvi on kivaa ja kesä on kivaa. Mut ei mitään siltä väliltä. Ne ei oo kivoja. Lisäks tuo kevät ei sitten meinaa tullakaan vaikka se kovasti uhkaili, niin hurjaa vauhtia lumet ainakin suli. Tänä aamuna oli nimittäin kaikki paikat niin jäässä pihalla, että luistellen sain asemalle kävellä. Hienot telemarkitkin vetäsin matkalla, mutta empähän kaatunut. Niin, ja junakin oli taas myöhässä, joten ehkä tästä vielä joku kiva takatalvi saadaan aikaseks. Jeejee. Olin sitäpaitsi niin toivonut, että pääsiäisenä päästäisiin jo ukkometälle treenaamaan kaikkien rojujen hakujen jälkeen, mutta taitaa nuo kinokset vielä sen verta isoja olla ettei päästä. Höh.

Lomaakin pitäis varmaan töistä pitää, sitä kun on lain puolesta oikein määrätty. Nyt kun ei ole oikein mahdollisuutta lähteä mihinkään reissun päälle, tuntuu jotenkin turhauttavalta pitää lomaa. Sehän menee ihan hukkaan jos on vaan kotona! Lomalla pitäis pystyä viettämään lomaa eikä maata kotona sohvalla syleskelemässä kattoon. Tai siivoomalla, niinkin mie oon viime keväänä lomaa viettänyt. En taho viettää enää. On sitäpaitsi ikävää mennä takas töihin ja todeta utelijoille, että mitäpä tein lomalla. NO MAKASIN SOHVALLA!

Taidan siis vaihtaa asentoa ja käydä makuulle, tähän sohvalle. Ehkäpä taloon tulee eloa ja meininkiä taas perjantaina, kun naistenmies saapuu kotia :)

25 Maa 2010 Yksikseiskös itkeskelet
 |  Category: Blogi  | 2 Comments

Oli pakko testata miltä tuo näyttää kirjotettuna. Tuli vaan lenkillä mieleen. En kyllä itekseni itkeskele just nyt, mutta kohta saatan itkuun pillahtaa. Noh, te kolme-neljä lukijaa viime syksystä varmaan ehkä muistatte kun kirjottelin ihmetysharrastuksesta juoksemisesta. Ja siitä miten se tulee loppumaan hienoista uusista lenkkareista huolimatta. Hassua tässä on se, että juoksu ei tod ole loppunut sen takia et olisin tullut järkiini. Itku pitkästä ilosta ja pieru p***an jauhamisesta, vai miten se meni. Nyt kuitenkin taitaa tulla itku pitkästä ilosta sen takia, että taas on liikunnan riemut jäänyt sen takia että paikat ei kestä. Aluksi ihan oikeasti innoistuin tuosta jonkunasteisesta kipittelystä, mutta sit tuli kovat pakkaset mitkä vähän rajoittivat näitä kirmailuja. Pakkaset ei kuitenkaan minuu pysäyttäny, vaan se että viime syksystä saakka kuitenkin kantapää on kipuillut ja pari viikkoa sitten vihdoin kävin lääkärissä ottamassa selvää mistähän tämä johtuu. Syy selvisikin; tulehdus akillesjänteessä kantapäässä. Joo-o, kantapäässä akillesjänteen tulehdus.. Ja koska tää on jatkunu pitkää ni tulee “selviytyminenkin” olemaan pitkää.

Oli kuitenkin pakko taas pariin kertaan käydä testaamassa josko tuo kantapää kestäisi juoksemista. Eihän se kauheesti kestä. Oli muuten hassua huomata, että ihmeellisesti jaksaa juosta vaikka tunnin ilman ongelmia. Sen jälkeen tosin ongelmana on tuo kantapää. Hermot menee ku on koko ajan aina jotain paikkaa remontissa. Lääkärikin selitti parenemisen pituutta siten, että joka askeleella kaksi kertaa miun siron kropan paino käy sen tulehtuneen kohdan päälle, eikä kanta-astuminen yhtään paranna asiaa. Lääkäri suosittelikin kannallisia kenkiä, mitkä ihan vaan lääkärin kehotuksesta kävin kahdet kappaleet ostamassa :)

Lenkillä tulee yleensä ihan yhtä paljon hienoja ajatuksia vastaan kun istuessa vessassa. Kaikkea ajatuksen juoksua en ehkä jaksa kirjoitella, mutta jonkun verran pitää kuitenkin avautua. Ensinnäkin se, että mistähän johtuu että kausittain tulee tällaisia hetkiä, että on koko ajan nälkä ja että voisi syödä melkein mitä vaan? Aika raivostuttavaa, kun parin tunnin välein on nälkä. Ja kun vielä olen niin saamarin laiska käymään kaupassa niin sitten kiukuttaa kun ei ole edes mitään syötävää ikinä. Kaamee oravanpyörä.

Toinen juttu mihin päädyin lenkillä, että olis kamalan kätevää jos ei olisi tissejä ollenkaan. Tai että ne olis vaikka irroitettavat. Joojoo, ihan tosi. Kun kuitenkaan miun juokseminen (tai mie mutenkaan) ei ole millään tasolla verrattavissa pamelapeivotsimaiseen rannalla viehättävästi hölkkäämiseen, olisi paljon kätevämpää jos noita ei olisi ollenkaan. Ei ole kiva jos kolmekymppisenä eton harrastuksen takia nää ulokkeet roikkuu jossain navan alla. Sitäpaitsi kantapäähänkin kohdistuis vähän vähempi painoa, jos juostessa ei olis tissejä. Noh, kunhan ajattelin..

Noni, se mitä te kuitenkin tulitte tänne katsomaan on Elviksen ja Rikkan (Rikan?) pentujen kuvia. Tiedän kyllä ettei miun sairaskertomuksen ja kehon osat ole se hittijuttu, mutta piti vähän keksiä kuitenkin jotain. Varotuksen sanana, että vaikka kuinka yritin vajaassa tunnissa opetella pentujen nimet, niinhän siinä kävi etten niitä muista. Kyseessä on kuitenkin Mahottoman Q-pentue. Toinen varoituksen sana on, että koska samassa kasassa oli yhteensä 11 pikku mahotonta, kuvissa on myös Nastan pentuja. Kuvia tuli napsittua lähes sata, mutta tässä niistä nyt muutamia. Anne varmaan korjaa, jos yksilökuviin on sattunut Nastan pentuja, joita luulen Rikan pennuiksi :) Yhtä lutusia ne oli kaikki! Ihastelkaahan ihmiset :

Tyttö Toinen Tyttö

Tyttö nro 3

Poika Toinen Poika

Ja muutama yleishörhöilykuva:

Anne, minä ja pentuja nukkuvia kakaroita minä ja pennut pentu vetoketjussa laumassa nukkuvat pentu vetoketjussa Rikka ja pennut pentu hännässä Kanikoira

21 Maa 2010 Vimmaa päällä
 |  Category: Blogi  | 7 Comments

Koiran kanssa nimittäin. Kotivimmasta ei voi puhua, sillä uudessa asunnossa on vietetty nyt viikon päivät enkä vieläkään ole saanut tavaroita paikoilleen.. Elvis on tosin auttanut tässä asiassa, sillä mitä enemmän tavaraa on lojunut ympäriinsä, sitä enemmän Elvis on sitä tuhonnut. Joten tavaraa on saanut laittaa suoraan roskiin, eikä turhalla roinalla ole tarvinnut hyllyihin ympätä. Parempiin suihin on mennyt muutaman dvd:n kotelo, villalankarullia, kakkapussipidike, korurasioita, muovipullo yms.. Eli vissiin turhaa rojua. Ainii, ja lisäks yks maljakko. Sitä tosin Elvis ei syönyt mutta hajotti kuitenkin. Koiran elämää..

Niin, siitä vimmasta. Ensimmäisen kerran aikoihin harmitti ihan tosi kovaa, kun meinasi jäädä tottistelut sunnuntailta taas väliin. Koulutan siis ite muutamaa ryhmää (kyllä, pilaan muidenkin koirat) sekä itte olen treenannu Elviksen kanssa ohjatusti. Taaskin auto oli jossain muualla, joten koira meinas taas jäädä sunnuntaitreeneistä pois. Onneksi taas kerran sain Mialta kyytiä, joten Elviskin pääsi reenailemaan. On ihana harjoitella Elviksen kanssa liikkeitä, kun se on niin innoissaan suurimman osan ajasta. Jostain syystä sillä on vaan taas kausi, että ihanan ihanat pallot tai patukat eivät kiinnosta laisinkaan. Onneksi koira on kuitenkin pohjimmiltaan niin ahne, että namipalkalla tekeminen maistuu. Tulin tänään ihan oikeasti siihen tulokseen, että Elvis on koulutusta vaille tokovalio :) Enää puuttuu siis vain pieni, mutta sitäkin olennaisempi osa.. Ei siinä, ei miulla oikeesti ole tavoitteena ehkä kisailla näissä jutuissa. Ei miulla riitä taidot tai kärsivällisyys. Mutta mukavahan toimivan koiran kanssa on reenailla :)

Sen verran ajattelin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni, että kysyin onko kevään luolakokeisiin tilaa. Ja onhan sitä. Kovasti siis olen toukokuussa ilmoittautumassa luolalle. Tää projekti tosin meinaa tyssätä ilmoittautumislomakkeen täyttämiseen :D Ompa haasteellinen kaavake! Pitänee laittaa Kennelliitolle palautetta, että aloittelijoille pitäis olla kaavake, mihin tarttee täyttää vaan koiran tiedot ja rasti ruutuun kohtaan “ikinä en ole missään käynyt enkä mistään tiedä, tulen vain paikalle silloin kun käsketään”. Kyllähän ne kaiken maailman rekistereistä sitten loput tiedot saavat :)

Ongelmaa siis tuottaa tuo, että mihin luokkaan olen ilmoittautumassa. Siis hä. Enhän minä sitä voi mistään tietää. Tiedän että luokkia on ehkä välillä D-A eikä aahan pääse ennen kuin kaksi beetä on valmiina. Höh. Jos jätän sen kohdan täysin tyhjäksi niin tajuaisivatkohan järjestäjät että olen tulossa siihen luokkaan mihin pääsen?

Toinen on näyttelytulokset. Käsittääkseni niitä kysytään siksi, että parsoneilta vaaditaan vähintään H-laatuarvostelu näyttelystä, että niistä voi tulla käyttövalioita. Mutta olen edelleen menossa siihen ensimmäiseen kokeeseen, joten valiota ei voi vielä ihan vähään aikaan tulla (vaaditaan käsittääkseni kaksi beetä, yksi aa ja vielä luonnon luolan tarkastus). Eli hetki menee vielä. Noh, Elviksellä on kymmenen näyttelytulosta, joista kahdeksan on ERIä. Laitanko siis sen viimeisimmän vaiko kaikki, pitääkö sertit yms. hienokkeet ilmoittaa? Entäs tuomarin nimiä tai paikkoja tai aikoja?

IHAN LIIAN VAIKEETA! Näinköhän Elviksen ja miun hienot urat jää tähän, että mamma on niin pirun yksinkertainen ettei vaan osaa ilmoittautua kokeeseen.. Pitänee kuitenkin luottaa siihen, ettei noi ilmoittautumisien vastaanottajat ole kuten KELAn tätit; tästä nyt puuttuu päivämäärä, ei siis voida käsitellä.. Pirulainen. Paineita tulee vielä.

Niin, ja jos saan joskus tuon ilmoittautumisen lähtemään ja edelleen minut päästetään koirineni kokeeseen, eihän minulla ole havaintoakaan miten siellä pitää käyttäytyä. Käsittääkseni ne kyllä ohjeistaa minua. Onneksi kyseessä on laji mitä ohjaaja ei voi kovin pahasti ryssiä (toivottavasti). Pääasia on kait että se koira menee sinne luolaan ja tekee töitä. Jos sitä ei huvita, minkäs minä sille voin tehdä :)

Harmittaa myös, että agiliidot on jäänyt luvattoman vähälle tältä talvelta. Mein treenit on ollu perjantaisin klo 20-21 eli aikas myöhään. Ja sitten kun ne on tuolla n. 40 kilometrin päässä, niin jotenkin ei vain jaksa lähteä viikon töiden jälkeen ajelemaan. Tosin kaikki ei mene mamman laiskuuden piikkiin. Autokin on ollut tosi vähän käytössä, joten sekin on rajoittanut aika paljon. Tarkoitus oli tänä vuonna tämänkin lajin neitsyys meidän kohdalta korkata, eli käydä eka virallinen startti tekemässä jossain joskus. Onko treenaamattomuus tarpeeksi hyvä syy olla menemättä :D

On tää koiraharrastaminen oikeestaan aika outo laji. Aina tarttee autoa ja kamalasti tavaraa mukana. Lisäks vaatteet on aina likaiset ja kuraiset ja kaikki kengät melkein puhki kuluneita tai vähintään ei-niin-vettäpitäviä. Ja sitten vielä itse pyörii millon missäkin metsässä ja tekee mitä ihmeellisimpiä juttuja, että koiralla olis kivaa tai että se oppis jotain.

Kun pakkailin näitä muuttotavaroita, arkistoista löytyi kaikenlaista hyödyllistä. Korkiton urheilupullo, hajonnut kakkapussipidike, silmälasien sangat, vanhat avaimet,… Eikä mitään näistä voinut heittää pois! Nämähän ovat loistavia esine-etsinnän rojuja tai tavaraa ensi kesänä ihan varmasti aloitettaan tarkkuusetsintään! Tarkkuusetsintäähän olen tasan kerran huvikseen koittanut, mutta ensi kesänä sekin otetaan jollain tasolla ohjelmistoon mukaan :D Lisäksi polttelee jo ihan hulluna päästä vetämään verijälkeä, nimittäin siihenkin kokeeseen joskus haluaisin. Parson-lehdessä oli joskus mukavasti kirjoitettu juttu verijäljestä ja sepä innosti minua. Olen joskus tätäkin harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta jos lumet vain sulaisi niin nyt olisi into tehdä sitä enemmän. Pelto- ja metsäjälkeä viime kesänä tein jonkun verran, mutta se into laantuu aika nopeasti aina kun pitää niitä jälkiä tamppailla. Se on tylsää. Ei jaksa. Verijälki olisi mukavampaa, ja vielä Elvikselle “rotunsa omainen” juttu. Eli sitä siis :)

Ainii. Yks juttu ei kyllä kamalasti polttele. Olis vähän sellanen tunne että näissä lähipaikkojen näyttelyissä melkein pitäis käydä, kun ne nyt on tässä lähellä ja niistä sais Elvis hyvää reeniä. Mutta jostain syystä se ei kuitenkaan ihan älyttömästi polttele. Toisaalta onhan se mukavaa nähdä tuttuja näyttelyissä, mutta jotenkin aina ahdistaa herätä sitä varten aikasin ja pönöttää kehän laidalla monta tuntia, kun todnäk jossain vaiheessa joko palaa päänahka tai sit kastuu vaatteet. Tosin yleensä aina on ollut ihan mukavaa käydä ja sen jälkeen on yleensä ollut ihan hyvä mieli, mutta jostain syystä se nyt ei innosta. Mutta ehkä sinne on vaan mentävä, edes muutama lähin kehä käymään kannatuksen vuoksi. Heinäkuussa sitten tosissaan muutamaan näyttelyyn, jos vaikka sen viimeisen sertin sieltä sais.. ;) Niin, mutta mitäs sen jälkeen? Kannattaako sitä näyttelyissä enää käydäkään jos käy sellainen juttu, että kolmas serti tulla tupsahtaa?

Mitähän vielä. Intoa olis tänään ollut mennä katsomaan niitä Elviksen jo eläviä pentuja, mutta autottomuuden takia piti sitäkin siirtää. Ehkäpä minä jo tiistaina pääsisin ihan livenä moikkaamaan kakaroita. Kuulin tuossa tovi sitten, että yksi Elviksen tyttäristä on majoittumassa tänne Järvenpäähän. Eli kun en itse voi pentua ottaa niin voin aina tuppautua kylään ja katsomaan miten kivaa se on pyyhkiä lattioita pissoista ja vaihdella papereita ja miettiä, mitä se seuraavaksi voi löytää ja tuhota… :) Pentujen kanssa eläminen on ihanaa :D

Höh, taas sataa lunta. Näinköhän tuo lumi pääsee ikinä sulamaan pihalta?! Hurjat kinokset on joka paikassa, mutta nopeasti ne tuntuu hupenevan kun vähänkin on ilma plussan puolella. Kenttä oli tänään jo aika märkä, saas nährä millasessa kunnossa se on kun kevät alkaa oikeasti puskea päälle! Täytynee hankkia kunnon saappaat kevättä varten, kun näköjään goretexeistä alkaa tulla vesi läpi.. YÖK.

No, eiköhän tässä ollut taas tarinaa tarpeeksi. Toisaalta varmaan Niina on ainoa kuka tätä lukee, joten nyt me voidaan jättää yksi puhelu soittamatta kun tiedät nää asiat jo ;)

18 Maa 2010 Rakkauden hedelmää synttärinä
 |  Category: Blogi  | Leave a Comment

Niinhän siinä sitten kävi, että Elvis antoi Ava-tyttöselle oikein odotetun synttärilahjan eilen 17.3.2010. Toivottavasti tämä toivottu paketti tuottaa tulosta ja edessä on taas monta pientä jalkaa kannattamassa pikkuisia parsoninalkuja. Elviksen kaukainen serkkupoika Ruåttista yritti lämmitellä ensin Avaa, mutta Tuurella oli selvästi hakusessa pitempiaikainen suhde kuin muutaman päivän aktit. Elvis sen sijaan lämmittelee lanteitaan myös leikatuilla uroksilla, joten lanneliike oli hallussa tälläkin kertaa. Ava oli ensin sitä mieltä, että hän kouluttaa tätä poikaa ja leikki vaikeasti tavoiteltavaa. Elvis sen sijaan innoistui vielä enempi, mitä hankalampi Avaa oli lähestyä. Lopulta pariskunta pääsi yhteiseen säveleen ja Avan synttäripäivä oli rakkautta täynnä.

Noin neljän viikon päästä ollaan taas viisaampia, mitenkä kävi. Lisää kuulumisia ja väliaikatietoja voi käydä urkkimassa Avan kasvattajan Pitmywits-sivuilta.

Elviksen jo syntyneet Mahottoman pennut voivat hyvin ja kasvavat vauhdilla. Sunnuntaina sitten vihdoin pääsen starttaamaan Rengon suuntaan ja lulluttamaan noita ihania karvapalleroita :) Taidanpa räpsiä muistikortin täyteen kuvia ja tukkia niillä Turpiaisen sivut :)