Pohjustukseksi tekstille: en ole roturasisti, ainakaan koirista. Tai en tunnusta. Mutta ihmisistä olen, yksi rotu ihmisistä nostaa niskakarvat pystyyn. Se ryhmä on “Meidän koira on kotikoira, pieni koira tms. koira, ja sitä ei tarvitse kouluttaa”.

Lähdettiin Tuoreen Isin kanssa iltalenkille omille kulmille koirien ruuhka-aikaan. Ensin vastaan “asteli” pikkutsihuhuhahaha, joka fleksissään ampaisi melkein Elviksen kinttuun kiinni. Setä ohkasen narun toisessa päässä ei tehnyt elettäkään poistaakseen tilanteesta pikkutsihuhuhahahaan, vaan katsoa möllötti kuin halpaa makkaraa meitä, kun yritin tilanteesta pois.

Hetken päästä vastaan tuli Isohko Terrieri. Keski-ikäinen täti tuli mutkan takaa iloisesti ravia, kun Isohko Terrieri fleksi natisten päätti näyttää mihin nyt mennään. Meidän äkättyään Isohko Terrieri iski keskelle tietä jarrut pohjaan ja aloitti hurjan ärinän. Täti siinä sitten yritti tohkeissaan kelailla kahden käden kanssa fleksissä ja valjaissa ollutta koiraansa keskeltä tietä pois. “Ohituksen” jälkeen kuulin takaani tätimäisen torumisen; voivoi pikku karvanaama ei me nyt noin saada toimia kun tulee pikku koira ihana vastaan niin ei tuolla tavalla saa käydä kiltti koira. Hyi.

Kohta vastaan tuli verkkaisesti noutaja, jonka fleksin toinen pää ei selvästi halunnut nähdä meidän tulevan kohti. Koira jolkotteli toisella puolella jalkakäytävää kun lauma ohjaajia toisella puolella. Nyrpeänä siinä sitten pari metriä ennen kohtaamista rupesi ohjaaja kerimään koiraansa lähemmäksi päästääkseen sen heti meidän kannoilla taaksemme. Hyvä ettei hanuriin törmännyt kun niin lähelle puski takaapäin.

Seuraavan mutkan takaa kuulin jo ääniä. Setäpuolinen mies siellä yritti toppuutella Nuorta Noutajaansa, jolle hihna oli selkeästi käynyt aukomaan päätään. Nuori Noutaja oli hampaat tanassa repimässä omaa hihnaansa leikkikentän penkassa setän kanssa kun kävelimme ohi. Oikein säikähdin, kun oltuamme heidän kohdalla päätti tuo Nuori Noutaja ottaa ja lähteä moikkaamaan toista koiraa, ja setä ketterästi kuin gaselli kirmasi koiransa perässä pitkin hankia. Ehdittiin alta pois, onneksi. Parin sadan metrin päästä käännyin katsomaan taakseni; siellä se parivaljakko seisoi ja tuijotteli peräämme.

Mikä ihme noita ihmisiä siellä fleksin toisessa päässä oikein vaivaa? Ovatko ne ikinä kuulleet hallinnasta tai nähneet “normaaleja” koiria liikenteessä? Eikö kauhistuneet katseet ohitustilanteessa kerro mitään aihetta katsoa peiliin tai siihen narun toiseen päähän ja kiinnittää huomiota siihen käytökseen? Onko tosiaan niin, että näitä pikku- ja isorekkuja ei viitsitä normaaleille käytöstavoille kouluttaa?

Olen ollut siinä käsityksessä, että pienet lapsetkin opetetaan tavoille, kukin tavallaan. Koirastahan monesti puhutaan perheenjäsenenä jne. Miksi lapsen pitää osata käyttäytyä edes välttävästi ihmisten ilmoilla, mutta koiran ei? (Pahoittelen tässä yleistystä, niitä poikkeuksia sekä lasten että koirien kasvatuksessa löytyy. Lapsettomana on hyvä huudella..)

Varmasti ainakin suhteellisen moni itsetietoisen pienen terrierin omistaja ja kanssaeläjä on taistellut hihnan kanssa, miten pitää toimia. Hankalia tilanteita on: toiset koirat, ihmiset, pyörät, kelkat, autot jne ovat varmasti tuottaneet tavalla tai toisella harmaita hiuksia. Mutta kun vähän viitsii tehdä selväksi sinne alemmalle tasolle hihnassa, että mikä on hyväksyttyä ja mikä ei, kaikkien elämä on huomattavasti helpompaa. Näin minä ainakin itse koen.

Elviksen kanssa ollaan jo onneksi päästy siihen saakka, että minun kanssa hihnalenkillä ei muihin koiriin saati ihmisiin tms. tarvitse kiinnittää huomiota. Jos muita on lenkkiseurana, hihnassa vetäminen on hittijuttu. Elvis ei enää siis edes kiinnitä juuri huomiota muihin koiriin vaan ohittaa ne pääsääntöisesti hyvin. Jos vastaantuleva koira ärähtää, antaa Elvis kyllä äänimerkin että kyllä täälläkin osataan. Jos poika syystä tai toisesta kiinnostuu vastaantulijoista tai ohittajista, tiukka ja matala ei riittää lopettamaan aikeet niihin anturankuviin. Ei meillä tule kuuloonkaan että jäädään tuijottelemaan perään tai haistellaan kaikki koirat jotka vastaan tulevat, saati että hihna kireellä ohitetaan haukkuen kaikki mikä liikkuu tai on paikallaan, tai odottamaan paikalleen että se naapurin rekku sieltä tulee kohdalle että voidaan hyökätä. Ei. Meillä kävellään hihnassa silloin kun siinä ollaan, eikä silloin leikitä ja hilluta ja huudella.

Olisi mielenkiintoista joskus nähdä, miten noilla tsitsuhuhuhahahaloilla, Isohkoilla Terriereillä ja Isottelevilla Noutajilla hoidetaan kotona asiat. Mahtaa olla showta kynsien leikkuut ja muut hoitotoimet. Koirilla tosin ei varmaan ole peräkiree olo, saavathan ne varmaan tehdä juuri sitä mitä haluavat ilman seurauksia.

Onneksi iltalenksulla vastaan tuli myös kaksi kolmikkoa, joille teki mieli nostaa pipoani. Pari lapinkoiraa tuli nuoren naisen kanssa vastaan, eikä naisen laumassa ollut vaihtoehtona urista vastaantulijoille. Loppusuoralla, juuri kun mammastakin oli tulossa näiden ajatusten kanssa vähän peräkiree, asteli vastaan nuoren pojan kanssa hienosti hallinnassa olevat kaksi sakemannia. VAU.

Ja vielä lopuksi niille, joilla on pihassaan aita, pieni lapsi ja lunta: Tehkää selväksi sille muksulle ettei kannata hypätä aidan päältä koiran selän taakse penkkaan juuri kun koira on haistelemassa naapurin uutisia. Tai sen jälkeen (tai yleensä ikinä) lähteä juoksemaan kiljuen perään kun koira poistuu taluttajineen paikalta. Sanokaa sille lapselle, että koira on eläin eikä sen kapasiteetti riitä miettimään onko se nyt naapurin Ritvan keskimmäisen lapsen pikku kätönen, mikä säikähtäneen koiran suusta kohta löytyy.

-Toisesta päästä kiree hihna-