Voi piru että olin viikonloppuna pahalla tuulella. Koko viikonlopun kiukuttelin itselleni ja koiraparoille. Sunnuntaina ajattelin sitten käydä vääntämässä parin tunnin hikitreenit että kiukku laantuisi. Laantuihan se, hetkeksi.
Kun menin kotia, oli Elvis-poika jälleen keksinyt tekemistä ihan itse. Koira PRKL söi miun silmälasit! Joojoo, oma moka, mitäs jätin tavaroita väärään paikkaan. Mutta silti! Olis sitten napannut edes ne kaukosäätimet tai kirjan, mitkä oli myös pöydällä hollilla. Mutta kun ei! Miun ikivanhat ihan ihkut silmälasit on nyt pikkuriikkisinä palasina. Tosin aika taitavasti syötynä: linssit on edelleen naarmuitta. Mutta eihän se paljoa lohduta, kun kehykset on vuodelta miekka ja kypärä ennen käpysotia, joten linssejä ei juuri voi hyödyntää. Kyllä syletti.
Onni onnettomuudessa, sillä Instrussa oli kaikista kehyksistä -50%, wuhuu! Yleensä valkatessa pokia, löydän ne parhaimmat alelaarista. Nämäkin jo edesmenneet lasit maksoivat muistaakseni pokiltaan 50 euroa
Yli puoli tuntia eilen mietiskelin ja testailin enkä uskonut tätiä, että kaikki potentiaaliset pokat on jo koitettu. Parit ihan kivat löytyi, mutta olin vähän pettynyt itseeni. Kerrankin olisi ollut mahdollista etsiä jotain uutta ja hienoa, ja parhaimmaksi katsomani kehykset olivat lähes identtiset vanhojen kanssa. Pöh.
Onneksi sain Instrun tätin vielä puhuttua ympäri, että jos vielä löytyisi jotkut pokat mitä en ole koittanut. Löytyihän sieltä sit! Harmikseni huomasin, että kivat hienot kehykset olivatkin kalleimmat mitä liikkeestä löytyi
Oli siis otettava kuudes tai seitsemäs rundi, että ne toisiksi parhaat löytyisivät. Onneksi jotain löytyi, ja nyt pitäisi pari viikkoa piilareilla yrittää sinnitellä kunnes uudet lasit tulevat.
Huomasin myös, että minussa ei sitten ole pätkän vertaa muoti-ihmistä (ja kyllä, olen huomannut tämän myös aikaisemmin, nyt se vain jälleen tuli ilmi). Kaikki muotikehykset olivat joko liian blingbling tai muistuttivat armotta äitini hääkuvaa (kirjoittajan huom: vanhempani menivät naimisiin joskus kauan kauan sitten, jolloin muodissa olivat suuret, kuvaputkitelkkarit kuoria muistuttavat lasit. Eli ne lasit on silloin olleet ihan kivat.). Jostain syystä kärpäsen silmiä muistuttavat lasit eivät vain sattuneet minun päähän, vaikka kuinka täti vakuutteli näiden olevan viimeistä huutoa. Pahin yhdistelmä oli sekä blingblingit että sentin paksuiset, lautasta muistuttavat pokat.Nauroinkin tätille, että verkkari-ihmisenä voisi näyttää vähän hassulta hurjat timangit sankojen kyljessä, kun ne olisivat tiettävästi se ainoa naisellinen juttu minussa.
Onneksi laajasta valikoimasta löytyivät sopivan neutraalit ja pikkuisen erilaiset lasit kuin aikaisemmat. Niitä siis odotellessa.
Ainiin, tarjosihan Instru vakuutusta silmälaseille. “Että sitten jos tulevaisuudessa jostain syystä käy niin että vaikka esim. lapsi tai KOIRA syö tai vääntelee lasit, niin tämä vakuutus korvaa”. Piikki ihan suoraan lihaan..
Ja taas sataa lunta.

Kommentteja