On jo aikoihin eletty. Minä, kuka en vieläkään tunnusta pitäväni juoksemisesta, menin ja ostin itselleni ihan oikeat juoksukengät. Siis JUOKSUkengät. Uskokaa tai älkää, mut miun reikäiset lenkkarit ovat historiaa!  Tosin niitä ei vielä ole viety roskiin, jos niitä vielä tarviis joskus…

Oikein goretex-juoksulenkkarit lähtivät pudget sportista (pehmeellä peellä) mukaan. Olimpa ihan oikea tuhlari, sillä samalla kertaa sponsoroin itselleni myös juoksuasun, sillä näinä suhteellisen viileinä syysaamuina ei enää oikein pelkissä vanhoissa jazz-housuissa kipitellä. Kyl nyt kelpaa kirmata gasellin lailla pimeinä aamuina pitkin asfaltteja. Välineurheilua, sitä siis. Odotan kyllä edelleen milloin tämä lenkkeilyn “riemu” jättää miut, sillä eihän miun kuulu näin pitkään jaksaa juoksennella heti aamutuimaan. No, ehkä tämä kevääseen mennessä menee ohi.

Ei muuten ollut mikään yksinkertainen juttu tuo kenkien osto. Oli jos jonkinnäköistä ja -mallista lenkkaria hyllyt pullollaan. Vaatimuksena oli, että kenkien täytyy kestää myös vähän vettä, ja niillä pitää myös pystyä kävelemään. Oli siis pakko kysyä konsultaatioapua myyjältä. Tämän jälkeen sitten selvisikin, että jos tahtoo juosta normissa kaupunkimaisemassa, niin samoilla vedenkestävillä kengillä ei sitten voi juosta kesällä. Maastokengät ovat sitten asia erikseen. TÄH! On sellasta pohjaa ja iskunvaimennusta ja lämmikettä ja jotain, mistä en edes tajunnut. Ja kuulema talvijuoksuun suunnitelluilla kengillä myös kipeyttää kesällä jalkansa. Taidetta.

Kengät kuitenkin sain ostettua ja niitä on jo myös testailtu. Oli pikkusen eri asia kävellä ja juosta tuollasilla ihan siihen suunnitelluilla tossuilla. Olo oli tosiaan kun gasellilla kun niin kepeästi jalka nousi! Heittämällä kirmasin pitemmän lenkin kuin aikaisemmin eikä jalat olleet yhtään väsyneet. Kyllä niillä näköjään jotain merkitystä on, varusteilla nimittäin. Eli jos miullakin olis piikkarit, niin olisin varmaan lähes yhtä nopea kun Usain Bolt. Vähintään.

Ja muihin aiheisiin. Viikonloppuna pistäydyin isin suunnassa Imatralla ja siivotuttamassa koirat Lappeenrannassa. Oltiin siskojen kanssa TOSI ahkeria ja siivottiin iskän omakotitalo ikkunoita ja kaappeja myöten. Koirilla olikin tekemistä kun sekä pihalla että sisällä tapahtui hurjasti kaikkea, eikä millään meinannut ehtiä vahtimaan kaikkia tekemisiä. Jotain meinasi väistämättä jäädä näkemättä. Iltasella käytiin myös mettälenkillä, ja 18 vuoden Imatralla asumiskokemuksen jälkeen pystyin silti eksymään metsään. Nyt se otsalamppu olisi todellakin ollut tarpeen. Kävi muuten ilmi, että myös isälläni on otsalamppu, joten hänkin on selvästi katu-uskottavampi kun mie

Otsalampusta puheenollen, huomasin eilen illalla että pitäisi vissiin vaihdattaa patteri koiran valopantaan sekä ostaa toiselle koiralle jonkunlainen valonlähde. Näppärästi koirat katoavat pimeään peltoon ja metsään, vaikkei lunta vielä olekaan maassa. Ja kun tähän yhtälöön lisätään juoksentelevat jänikset, niin piakkoin en enää löydä koiriani millään. Valonlähteen avulla voisin edes vähän havainnoida, että tuonne suuntaan ne vielä joskus juoksi. Eihän se tosin takaa että ne enää siellä suunnassa olisi, mutta harjaantuneena jäljestäjänä voisin vaikka mennä niitä etsimään kun tiedän mihin suuntaan ne pinkaisivat.

Mitähän muuta. Huomenna olisi tarkoitus mennä taas haukkumaan kettu maan rakoon, tai sieltä pois. Turpo ei vielä kettua olekaan nähnyt, joten katsellaan mitäs neiti siitä huomenna tuumaa. Elviksen silmäkulmakin alkaa olla terve, tulehdus on kokonaan hävinnyt. Nyt vain odotellaan, että josko karva kasvaisi silmäkulmaan takaisin ja puuttuvat pigmentitkin vielä löytyisivät. Ei vissiin muita ihmeitä tällä kertaa. Taaskaan.