Eikös olekin Komia Poika molempien komioiden poikien ja parin ruusukkeen kanssa? Tästä tulee vielä HIENO MIES! Isommat ja tarkemmat kuvat löytyvät tuolta vasemmasta laidasta flickristä. Sieltä muuten löytyy muutama muukin otos Elviksestä mm. TerriErissä Helsingissä (TerriErin kuvat on ottanut Marko Tuliniemi).

Eilen piti muutama otos Elviksestä pysteineen ottaa. Eihän se koira paikallaan kestänyt, joten tuli enemmän tilannekuvia kuin poseerausta. Kunnon kuvia saan, kunhan joku on niitä kaverina kunnon kameralla ottamassa. Muuta järkevää nyt en keksi kirjottaa, enkä jaksakaan. Palataan taas

Huomaakohan kukaan jos vien tästä tämän vaaleanpunaisen pois...

Huijausta, tämähän oli ihan tyhjä!

Ohoh, tais se huomata että vein tämän. Mut jos vaan ihan vähän leikin tällä täällä piilossa, näitä kun on jo kertynyt aika paljon..

Eilen aamulla startattiin todella huonosti nukutun yön jälkeen kohti Porvoota ja kaikkien rotujen näyttelyä. Olin pahalla tuulella heti aamusta, eikä sääennusteen sadekuurot ja näyttelynumero 666 antanut enempää aihetta iloita.

Päivä kääntyikin sitten parhain päin: sadekuurot olivat tällä kertaa jossain ihan muualla, ja taivaalta möllötti ihanainen aurinko täydeltä terältä. Oma kehä oli puoli tuntia edellä aikataulua, joten ruuhkaa ei kehän laidallakaan ollut. Muistaakseni kolme junnua oli meidän lisäksi kehässä, ja sieltä Elvis nappasi ERIn sekä kilpailuluokan voiton. Kehän jälkeen kävin hakemassa jackrussellien kehän laidalta tavaroita ja kappas, meinasin myöhästyä paras uros kehästä! Tempaisin vain pannan pois koiran kaulasta ja hyppäsin kehään. Tuomari tulikin saman tien kättelemään, mutta yllätykseksi siitä syystä että Elvis voitti myös muut urokset! Häkellyksissäni en tajunnut edes katsoa, ketä muita kehässä oli, sillä huomion vei vain se ihan ensimmäinen OIKEA SERTI! JEE!

Tämän jälkeen pysyttelinkin tiiviisti kehän laidalla, ettei vain enää edes meinata missata yhtään kehää. Näyttelyssä valittiin kaikkien rotujen parhaimmat juniorit, joten vielä edessä oli kaksi kehää. Ensin Elvis nappasi nartusta voiton, joten päivä jatkuisi vielä odottelulla kaikkien rotujen junioreiden kehää. Seuraavaksi Elvis sai kannettavakseen VSP:n ruusukkeen, tässä kisassa narttu vei voiton tuomarin kommentein, että nartun suorempi häntä ratkaisi kisan. Olipa mammalla silti pienoinen virne naamalla loppupäivän ajan, niin komiat pokaalit ja ruusukkeet saatiin kotiin vietäviksi.

Iltapäivä menikin odotellessa auringonpaisteessa ison kehän alkua. Puoli neljän aikaan (omat kehät olivat siis jo ennen puolta päivää ohi) kuuluteltiin erihienoja junnukoiria keräilyyn kehään. Tämä kehä käytäisiin nurmikolla, joten jo se antoi aihetta ajatella, että tästä ei välttämättä enää eteenpäin selvitä. Elviskin alkoi jo selvästi väsyä ja into näyttää hyvältä loppua. Näinhän siinä sitten kävi, että en enää saanut Elvistä houkuteltua kävelemään hienosti hihnassa, vaan maan hajut olisivat kiinnostaneet esiintymistä enemmän. Ruotsalainen tuomari kätteli meidät (niinkuin lähes kaikki muutkin terrierien handlerit) pois kehästä. Autoon päästyään poika heittäytyi kyljelleen häkkiin eikä varmaan liikahtanutkaan unissaan ennen kotipihaa.

Illalla mamma palkitsi hienon päivän nautiskelemalla ystävien hyvästä seurasta, loistavasta ruuasta, juustoista ja viinistä. Huonot ennusmerkit siis hämäsivät ihan täysin ja päivä oli mitä loistokkain! Tästä syystä kunnioitamme Elviksen kanssa koko sunnuntain vain makoilemalla ja keräilemällä voimia ensi viikkoa varten. ERInomaista työtä!

Ohoh. Nyt olen yllättänyt sekä itseni että muut. Olen nimittäin aamun harmaina tunteina noussut tavallista aikaisemmin ylös ja käynyt koirien kanssa hölkällä! Minä, kuka ei voi sietää juoksemista, eikä keksi sille mitään järkevää selitystä miksi pitäisi juosta jos ei ole kiire jonnekin. Ja jos on kiire, kannattaisi ennemmin ottaa polkupyörä.. Mutta näin on vaan käynyt, että minä olen aamusella käynyt pienen lenkin lipottelemassa. Ja useampaan otteeseen, eli kyseessä ei ole kun korkeintaan pitempiaikainen mielenhäiriö.

Täytyy kyllä myöntää, että päivän aikana on ihan toisella lailla energiaa ja virtaa tehdä asioita. Ei siis sillein yli-äly-energinen-kaikki-pois-tieltä -olo vaan sellainen, ettei nukuta ja ole ihan NIIIIIIIIIIIN koomassa kun ennen. Lisäksi kroppa alkaa kaipaamaan liikuntaa, sillä jos on päivän tekemättä mitään (minä OSAAN olla tekemättä mitään) tulee levoton olo ja tuntuu että happi loppuu. Osaltaan tämä voi tietysti johtua siitä, että koirien kanssa reenatessa tulee aika paljon aikaa vietettyä ulkona, mutta silti. Jänniä juttuja.

Eilen päätin sitten pienen houkuttelun jälkeen lähteä pitkästä aikaa BodyPumpiin. Ja mukavaa oli. Hiki lenti ja lihakset oli kovilla. Enhän minä nyt pitkän tauon jälkeen vähennä painoja siitä, mitä oli kun kävin tuolla useamman kerran viikossa. Ja aijai ja voivoi kun nyt meinaa jumittaa tiettyjä lihaksia aika kovin. Silti ystävän houkuttelemana meinaan tänään suunnata pitkästä aikaa myös potkunyrkkeilysalille. Kyselinkin jo valmiiksi, että olisiko joku kantamassa minua niitä kotirappuja ylös ylimpään kerrokseen? Ne ovat nimittäin illan viimeinen niitti.

Katsotaan siis mihin tämä innostus tästä johtaa. Onneksi ulkoilua tulee harrastettua ilman itsensä enempää kiduttamista suurin piirtein vapaaehtoisesti. Huomaamatta heilahtaa monta tuntia, kun koirien kanssa jotain reenaa syksyn märässä maastossa. Kylläpähän uni maittaa ihan toisella tapaa. Tai no, eipä tuo unen saaminen kyllä ennenkään ole ollut ongelma..

Nyt tuli jo käsky, että töitäkin pitäisi tehdä. Toisin sanottuna ohjelma pelittää taas.