Elvis-poika se täyttää tänään eli 7.7. kokonaisen vuoden! Onnea äijälle siitä! Nyt jäämme sitten odottelemaan seuraavia vuosia, milloinka se iän tuoma järkevyys mahdollisesti iskisi koiraan..?
Kovasti olin töiden jälkeen, kovassa vesisateessa tosin, lähdössä agitreeneihin. Onneksi tuli laitettua treenikaverille viestiä, olisin muuten seisonut yksin vesisateessa Tuusulassa. Seuraavan kerran kuulema treenataan vasta elokuussa. Noh, jääpä enemmän aikaa tehdä ei mitään!
Harmikseni joudun myöntämään, että koirien kanssa tekeminen on jäänyt parin viime viikon aikana aikas vähälle. Kesätauko kaikesta ei todellakaan ole tae sille, että se ylijäämä aika käytetään hyväksi. Ohjatut tokoilut ja nyt agi jäivät tauolle, eikä tuolla hakumettässäkään ole pariin viikkoon tullut käytyä. Se kun on hankala harrastus yksinään treenata. Onneksi koirista on toisilleen seuraa, eivät pääse ihan laiskistumaan kun toinen on aina korvassa, jalassa, niskassa tai muuten vain karvoissa kiinni. Turpo on kyllä päässyt nauttimaan vapaa-ajastaan ukon kanssa mökillä ja toimistolla hurmaten työkaverit karvaisella olemuksellaan. Elviksen piti vain tyytyä mamman tylyyn seuraan näyttelyviikonloppuna, kun ei edes häkistään huutamalla pois päässyt.
Lisäilen flickriin parit kuvat viikonlopusta, käykää kurkkimassa eläimellistä menoa. Koska Turpo ja Elvis ovat molemmat tällä hetkellä ihan paikallaan (!), yritän käyttää tilaisuuden hyväksi ja rentoutua hetkisen sohvalla ennen uuden sisärallijuoksun alkamista..

Kommentteja