04 Jul 2009 Tuusula Summer Shöy 4.7.2009
 |  Category: Blogi

Yllä mainituissa näytelmissä korkkasin Elviksen händlerinä urani. Ja avot miten hienosti korkkasinkin. Niinkuin viime-hetken-trimmaajalle-Marja-Leena Määtälle sanoin ; lahjattomat harjoittelee. Tämä oli siis todistettavissa, kun ennen tätä näyttelyä puin kerran näyttelyhihnan kaulaan ja testasin miten koira kävelee. Seisomista harjoittelin kuitenkin jo ainakin kolme, jos en jopa neljä kertaa :)

Kauniissa ilmassa siis startattiin (puoli tuntia myöhässä tosin, miun vika..) hakemaan personal fotographer Henni asemalta ja suunnattiin kaupan kautta kohti Tussbyytä. Aurinko paistaa helotti ja ilma oli nätti. Onneksi, koska kyseessä oli ulkonäyttely. Tovi jouduttiin odottelemaan kehän laidalla parsoneiden aloitusta, mäyräkoiria kun oli ilmoittautumisten mukaan ohjelmassa 54 kappaletta. Mutta mikäs siinä oli hyvässä seurassa väliin jääneet aamupalat ja -kahvit vetästä viltillä istuskellen. Ainoa miinus oli Elviksen ininä ja vinkuna häkistä, joka sai jo jotkut arimmat “puudelinomistajat” ihmettelemään. Tällä kertaa puudelit olivat kylläkin mäyris-ihmisiä…? He kun olivat sitä mieltä että koira täytyy ottaa heti pois häkistä kun se huutaa, sehän kuolee kuumuuteen siellä aurinkoa heijastavan kankaan alla! Noh, onneksi muut parsoni-immeiset ymmärsivät tilanteen enempää henkeä haukkomatta, muillakin oli siis omakohtaisia kokemuksia häkkielämästä parsonin kanssa.

Lopulta kuitenkin kehä kutsui, ihan yllättäen sittenkin. Kolmen muun junnu-uroon kanssa kehässä yritettiin näyttää kauniilta. Tuomarin Maija Mäkisen (piti olla puolalainen Elzbieta Chwalibok, mutta tuomarimuutos) mukaan siinä jotenkin myös onnistuttiin, ainakin Elvis. Vaaleanpunaisen nauhan tuomari antoi käteen, eli ERIttäin hyvä arvostelu sieltä napsahti. Heti tämän perään pyörähdettiin junnujen kilpailukehään, josta ykkössija poijjaalle annettiin! Tuomarin kommentti oli vain, että “häntä häiritsee, ja senhän sinä varmaan huomaat”. Tuuletuksien saattelemana pitikin käydä kyselemässä, että vieläkös meidän täytyy kehässä pyörähtää, näin suurta menestystä kun en Turpon kanssa näyttelyssä ole saanut. Kyllä, paras uros- kehään oli vielä mentävä. PU-kehässä sitten pyörähdettiin kerran tai pari, jonka jälkeen asia oli selvä. PU 2 ja varaserti! JEE! Ei ollenkaan hullumpi suoritus ensikertalaiselta (=händleri) ja toiskertalaiselta (=koira).

Fiiliksissä siis ollaan edelleen, ja nyt jo Elviskin alkaa rauhoittua huomisen koitoksia varten. Huomenna siis suunnataan Hyvinkäälle katsastamaan, josko tuomari olisi samaa mieltä, että Elvis on hieno poika.

Päivästä jäi siis käteen aimo kasa kuvia, joita en saa kamerasta itse pihalle, palaneet käsivarret sekä ihkaeka ruusuke! Eikä mikä tahansa, vaan vaaleansininen varaserti-ruusuke. Tästä on siis hyvä jatkaa! Tuomari oli muuten todella asiallinen ja mukava. Kuulin huhuja että tiukka täti, ja saattoi ehkä ollakin, muttei millään lailla häiritsevä tai epäasiallinen. Mukava mieli siis siitäkin jäi, vaikka odoteltiin ulkomaalaisen tuomarin arvosteluja.

Kuvia tosiaan lataan heti kun saadaan ne tuosta kamerasta pihalle. Digidigi, en osaa käyttää näitä vehkeitä. Ja arvostelu Tuusula Summer Showsta Elvikselle vielä tässä:

“Hyvä koko ja rungon mittasuhteet. Maskuliininen uros, jolla hyvä ylälinja. Ilmeikäs pää. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Hyvä kaula. Rodunomaiset kulmauste. Hyvä jo valmis runko. Hyvä luusto ja käpälät. Vahvat reidet. Hyvä selkä. Turhan iloisesti selälle kääntyvä häntä. Hyvä karva. Kevyet vapaat liikkeet. Liikkuu hyvin sekä edestä että takaa. Miellyttävä käytös, hyvä tempperamentti.” Näillä siis ERI, JU1 ja PU2.

Elvis fiilistelee

PS. Ostin eilen Mustista ja Mirristä ultraääni-haukkupannan. Vaikka ja just ehkä siksi että oli halpa, ei ole meillä ainakaan koiran ininään tehonnut. Piipittää vain silloin kun ravistuttaa.. Kerron tästä tarkempia kokemuksia myöhemmin, olettaen että niitä joskus tulee…

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

2 Responses

  1. Hienoa työtä Elvis & Henna – ONNEA!!!
    Tunnen ko. tuomarin, Maija aikanaan sijoitti Artun ROPiksi vaikka parta oli vielä junnuikäinen, kisasi tuolloin ekaa kertaa ROPpiin mahdollistavassa luokassa. On tiukka ja tarkka, eli sitä arvokkaampi hänen antamat hyvät arvostelut ja sijoitukset. Tästä on hyvä jatkaa :=)

  2. Onnittelut vielä tätäkin kautta loistavasti menneestä Tuusulan näyttelystä!

Leave a Reply