29 Kes 2009 Taas kipiänä
 |  Category: Blogi

Voi perhonen sentään sanoin Henna kun perjantaina heräs. Dedä oli ihan dukkeessa eikä allergialääkkeet auttaneet. Oli siis tuo räkäinen avopuoliso tartuttanut myös minuun jonkun lehmäinfluenssan. Olin perjantaina vielä töissä sitä mieltä, että pikkusessa nuhassa voi hyvinkin pelata värikuulasotaa Taipalsaaren metiköissä, eihän se ole kun korkeintaan räkää maskissa. Lauantaiyönä kuitenkin heräsin hurjaan horkkaan +26 asteisessa kämpässä täkin alta.  Pari tuntia kärvisteltyäni ja hetken uinahdettuani heräsin yltä päältä hiestä märkänä. Asteita kuumemittariin tikitti 38.8. Voivoi, jäi värikuulat laatikkoon ja äijät ampumatta. Ja kyllä harmitti..

Samalla tietenkin jäi jo Trimpetistä tilaamani trimmausajat käyttämättä ja puhelinralli päälle, miten saan eläimet kesäkuntoon. Elviksellä kun olisi viikon päästä näyttelyitäkin kaksin kappalein, ja Turpollakin vielä talviturkki heittämättä. Kirjaimellisesti :) Noh, onneksi Heli auttoi löytämään Elviksen siistijän niin saadaan poika edustuskuntoon. Turpon karva saa nyt hetken odottaa, että toinen trimmaaja saa oman tautinsa alta pois että pystyy keskittymään turjakkeeseen.

Niin, niitä kuulumisia. Eipä juuri edes ole uutisia. Ohjatut tottikset saatiin pulkkaan viime viikolla, eli nyt kaiken järjen mukaan pitäisi olla hurjasti aikaa treenata vain omia koiria. Ja pah! :D Voi olla että tokokentällä ei tule käytyä senkään vertaa. Aika näyttää.. Elviksen ja Turpon kanssa meni viimeksi todella kivasti tottikset, molemmat selkeästi tietävät mitä kentällä pitää tehdä. Turpon kanssa agiteeraamiset eivät sitten olekaan menneet niin putkeen. Jotenkin mamma on onnistunut säheltämään treeneissä niin ettei oikein hyvillä mielin ole voinut tuuletella. Harmi. Ehkä sitä pitäisi vain opetella vähän asennetta, että puoli vuotta treenattuani en ehkä ole samalla tasolla kuin seurakaverit, joilla voi parhaimmillaan olla lähes 10 vuotta agilitykokemusta. Höh. Mutta pitäisi olla.

Haut meinaa uhkaavasti jäädä kesän aikana vähemmälle, viikonloppuisin kun tuppaa olemaan tuota tekemistä muutenkin. Ja kun pelkästään viikonloppuja ajatellaan, niin kohtahan on jo syksy! Ihan kohta! Ei mene enää pitkää. Sit tulee märkää ja pimiää ja kurttusia naamoja. Yök. Mut sitä ennen olis tarkoitus edes parissa treenissä ehtiä käymään, edelliset kun meni NIIIIIIIIIIIN aivan vallan loistavasti! Kyllä nuo koirat ossoo, ja joskus niistä voi olla ihan jopa ylpeitä! :)

Teinpä pitkästä aikaa jäljetkin. Turpolle ihan ihkaeka metsäjälki, jonka tyttö suoritti ihan loistavasti väsyttävän kuuman tokoreenin jälkeen! Elvikselle tein ensimmäisen jäljen ikinä, ja se nyt ei ihan välttämättä mennyt aivan oppikirjan mukaan. Mutta jos oikein mielikuvitusta ja hyvää tahtoa käyttää, niin voi kuvitella että kyllä se poika ainakin 2 metriä ehkä kulki melkein sitä jälkeä pitkin :) Noh, tästä päästään vain ylöspäin!

Nih, siinähän ne kuulumiset sitten tais ollakin. Kolme viikkoa vielä pitäisi kärvistellä töissä ennen kuin kesäloma koittaa. Ekaa kertaa ikuna meinasin pitää ihan neljä viikkoa putkeen! Tarkoituksena olisi kaksi niistä viettää Lapissa, toinen tuntureita tallatessa itikoiden syötävänä ja toinen Rukan mökissä itikoiden syötävänä. Ja muuten, jos kesällä sataa viikon aikana paljon, niin se viikko on heinäkuun viimeinen viikko. Kannattaa varautua..

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.
Leave a Reply