Että on todella ärsyttävää olla töissä (tai missään) kun on korvat ihan tukossa? Todella raivostuttavaa, ihan kun puhuis puhelimessakin ämpäri päässä.

Ihan vaan kun tuli mieleen…

Voi perhonen sentään sanoin Henna kun perjantaina heräs. Dedä oli ihan dukkeessa eikä allergialääkkeet auttaneet. Oli siis tuo räkäinen avopuoliso tartuttanut myös minuun jonkun lehmäinfluenssan. Olin perjantaina vielä töissä sitä mieltä, että pikkusessa nuhassa voi hyvinkin pelata värikuulasotaa Taipalsaaren metiköissä, eihän se ole kun korkeintaan räkää maskissa. Lauantaiyönä kuitenkin heräsin hurjaan horkkaan +26 asteisessa kämpässä täkin alta.  Pari tuntia kärvisteltyäni ja hetken uinahdettuani heräsin yltä päältä hiestä märkänä. Asteita kuumemittariin tikitti 38.8. Voivoi, jäi värikuulat laatikkoon ja äijät ampumatta. Ja kyllä harmitti..

Samalla tietenkin jäi jo Trimpetistä tilaamani trimmausajat käyttämättä ja puhelinralli päälle, miten saan eläimet kesäkuntoon. Elviksellä kun olisi viikon päästä näyttelyitäkin kaksin kappalein, ja Turpollakin vielä talviturkki heittämättä. Kirjaimellisesti Noh, onneksi Heli auttoi löytämään Elviksen siistijän niin saadaan poika edustuskuntoon. Turpon karva saa nyt hetken odottaa, että toinen trimmaaja saa oman tautinsa alta pois että pystyy keskittymään turjakkeeseen.

Niin, niitä kuulumisia. Eipä juuri edes ole uutisia. Ohjatut tottikset saatiin pulkkaan viime viikolla, eli nyt kaiken järjen mukaan pitäisi olla hurjasti aikaa treenata vain omia koiria. Ja pah! Voi olla että tokokentällä ei tule käytyä senkään vertaa. Aika näyttää.. Elviksen ja Turpon kanssa meni viimeksi todella kivasti tottikset, molemmat selkeästi tietävät mitä kentällä pitää tehdä. Turpon kanssa agiteeraamiset eivät sitten olekaan menneet niin putkeen. Jotenkin mamma on onnistunut säheltämään treeneissä niin ettei oikein hyvillä mielin ole voinut tuuletella. Harmi. Ehkä sitä pitäisi vain opetella vähän asennetta, että puoli vuotta treenattuani en ehkä ole samalla tasolla kuin seurakaverit, joilla voi parhaimmillaan olla lähes 10 vuotta agilitykokemusta. Höh. Mutta pitäisi olla.

Haut meinaa uhkaavasti jäädä kesän aikana vähemmälle, viikonloppuisin kun tuppaa olemaan tuota tekemistä muutenkin. Ja kun pelkästään viikonloppuja ajatellaan, niin kohtahan on jo syksy! Ihan kohta! Ei mene enää pitkää. Sit tulee märkää ja pimiää ja kurttusia naamoja. Yök. Mut sitä ennen olis tarkoitus edes parissa treenissä ehtiä käymään, edelliset kun meni NIIIIIIIIIIIN aivan vallan loistavasti! Kyllä nuo koirat ossoo, ja joskus niistä voi olla ihan jopa ylpeitä!

Teinpä pitkästä aikaa jäljetkin. Turpolle ihan ihkaeka metsäjälki, jonka tyttö suoritti ihan loistavasti väsyttävän kuuman tokoreenin jälkeen! Elvikselle tein ensimmäisen jäljen ikinä, ja se nyt ei ihan välttämättä mennyt aivan oppikirjan mukaan. Mutta jos oikein mielikuvitusta ja hyvää tahtoa käyttää, niin voi kuvitella että kyllä se poika ainakin 2 metriä ehkä kulki melkein sitä jälkeä pitkin Noh, tästä päästään vain ylöspäin!

Nih, siinähän ne kuulumiset sitten tais ollakin. Kolme viikkoa vielä pitäisi kärvistellä töissä ennen kuin kesäloma koittaa. Ekaa kertaa ikuna meinasin pitää ihan neljä viikkoa putkeen! Tarkoituksena olisi kaksi niistä viettää Lapissa, toinen tuntureita tallatessa itikoiden syötävänä ja toinen Rukan mökissä itikoiden syötävänä. Ja muuten, jos kesällä sataa viikon aikana paljon, niin se viikko on heinäkuun viimeinen viikko. Kannattaa varautua..

Ja niin on korkattu tokourakin Turpon kanssa. Järvenpään Koirakerho ry, Tuusulan Kennelkerho ry sekä Keravan Koiraharrastajat ry järjestivät epäviralliset toko-skabat Tuukkin kentällä sunnuntaina 14.6. Olin pitkään kahden vaiheilla mennäkkö vaiko eikö, mutta kun JKK:n kopilla näin mahtavat palkinnot niin olihan se pistettävä nimi listaan Toisin sanottuna en kehdannut olla pois kun olin värvännyt omasta ryhmästäni aloittelevia koirakoitakin kisaamaan.

Pahalta näytti sää aamulla kun piti startata kohti Tuusulaa. Vettä tipotteli Järvenpäässä ja olin täysin varma, että Turpo-neidin maahanmenot olivatkin sitten siinä. Neiti kun ei suostu mahaansa maahan laittamaan jos alla on märkää nurmea. Tai märkää hiekkaa. Tai edes kosteaa nurmea. Ei aina edes kuivallekaan hiekalle.. Noh, Tuusulassa onneksi ilma oli vähän kirkkaampi ja sadetakin sai jättää autoon.

Nakkiluokassa, eli luokassa jossa kaikki keinot ovat sallittuja, oli osallistujia yhteensä 14. Kun alkuhölinät saatiin alta pois, oli aika astua kehään kuuden muun koirakon kanssa. Testattiin luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Noh, kummassakaan ei tarvittu nakkia houkutukseksi, jopa paikkamakuuta 2 minuuttia kestettiin molemmat mallikelpoisesti! Pitkän odottelun jälkeen päästiin yksilösuorituksiin, oltiin vasta numerolla 12. Turpo oli innoissaan lähtemässä tekemään kanssani agia meidän niin tutulle agilitykentälle, mutta pienoisena pettymyksenä jouduin Turpolle toteamaan ettei tänään saa mennä esteitä ja puomeja ja sitä houkuttavaa keinua ja A:ta mitkä olivat tokoalueella.

Seurauttaminen hihnassa ja ilman olisivat onnistuneet ihan todella hyvin, JOS mamma ei olisi häslännyt namien kanssa. Pirun makupalat kun olivat niin pieniä että luiskahtivat sormien välistä ohi Turpon suun. Tästä tietenkin rokotettiin pari pistettä pois kun Turpo jäi niitä namipaloja sieltä maasta tonkimaan. En edes tajua miksi haalin niitä nameja käsiin niin paljon kuin vain muutamallakin olisin sen seurauttanut ilman ongelmia. Noh, tyhmästä päästä kärsii koko koira..?

Liikkeestä seisomista ei oltu ikinä aikaisemmin Turpon kanssa tehty, mutta sekin onnistui tosi hyvin! Olen yrittänyt opettaa Turpoa seisomaan, mutta jostain syystä se on ollut ihan todella hankalaa. Mutta nyt ei enää ollut, ei edes liikkeestä! Ainoa miinus suorituksessa tuli mamman liian tiukasta käskystä, kun ei Turpo meinannut kahden ensimmäisen käskyn jälkeen pysähtyä vaan olisi mielellään jatkanut muutaman askeleen matkaa. Seuraamisesta maahanmeno onnistui todella hyvin, kuin myös luoksetulo, joista molemmista saatiin täydet pisteet. Viimeisenä koitoksena oli hyppy, joka itsessään onnistui täydellisesti. Meidän harmiksemme agilityn A este oli suoraan hypyn jälkeen edessäpäin, ja Turpo ampaisi A:n luo eikä heti hypyn jälkeen tullut sivulle kun sitä pyysin. Noh, siitä tuomari oikeutetusti rokotti pisteitä. Kokonaisuudessaan olin itse tyytyväinen hienoon depyyttiimme, joka loppupisteillä 176 oikeutti sijalle 8.

Siinä pikaisesti tämän hetken kuulumiset. Henkilörintamalla ei juuri mitään uutta maan päällä, töitä tehden ja kotona ihmetellen. Vielä olisi töitä jäljellä 5 viikkoa ennen kesälomaa! Ukko osti kesän kunniaksi PlayStation 3:n ja SingStarin, jota pelatessa saimme oikein riidan aikaiseksi alakerran naapurin kanssa. Sen verran ahdistaa tapahtunut edelleen etten jaksa siitä vielä edes avautua, mutta sen voin sanoa, että ihme on jos ei se mies ole saanut vielä nenäänsä uuteen uskoon! Sen verran oli vääränlainen asenne nuorella miehellä keskustelujen suhteen. Mutta, se siitä. Tällaista sattuu ja tapahtuu. Taitaa mennä samaan kaliiberiin kuin lukkojen vaihto ilman ilmoitusta, yhtä härskiä toimintaa..

Ei pitäis jäädä odottelemaan blogin päivityksen kanssa yhtään mitään, kun näköjään jää sitten kaikki kirjoittelematta. Kaunis ajatus siis oli kirjoitella heti RotuRace 2009:n jälkeen kuulumisia, mutta ensin jäin odottamaan tuloksia ja sitten odotin kuvia ja sitten tulikin agilitykisat ja odotin niistä tietoja. Ja tässä ollaan, monta viikkoa on jo mennyt!!

Mutta jos alottaisin vaikka niistä RotuRacen kuulumisista. Kivalla ilmalla ainakin kisat pidettiin Hyvinkäällä 16.5., päänahan sain poltettua sen lämpimän ja aurinkoisen päivän aikana. Turpon huuto vieheen perään kuului pitkälle ja aiheutti kummastusta kanssakilpailijoissa, tyttö oli pikkusen innoissaan radalle menossa. Elvis kiinnitti edelleen enemmän huomiota meidän joukkueessa juokseviin muihin narttuihin, eli Minniin ja Ninniin. Joukkueita oli mineissä jopa 46 kappaletta, joten aika pitkään saatiin odotella omaa vuoroamme, oltiinhan me lähtölistassa kohdalla 40: Extreme-Russell. Yritin odotuksen lomassa miettiä, että mitenhän pojan saisi juoksemaan kun oli kuitenkin ensimmäisenä joukkueesta juoksemassa. Sitten välähti (joo, kyllä sitäkin joskus tapahtuu)! Kävinpä makkarakojulta hakemassa grillatun makkaran ja Elviksen odotellessa Sarin käsissä lähtölinjalla juoksin minä maaliviivan taakse makkaran kanssa houkuttelemaan Elvistä. Ja avot kun poika juoksi! Makkaran voimalla Elvikselle kellotettiin aika 9,06, joka yksilösuorituksessa oikeutti sijalle 75. Pieni parson-narttu Ninni juoksi matkan ajalla 10,2 ja sai matkan aikana jopa vieheen kiinni! Jackrusselli Minni oli lainassa parsonjoukkueessamme ja kellotti ajan 8,98. Makkaratemppuja ei Turpon kanssa tarvittu, eikä tosin tarvittu kahta kertaa lähettää radallekaan. Turpo pinkoi ajan 7,69 ottaen sijan 9 (jaettu)! Kokonaiskisassa eli joukkuesuorituksena Extreme-Russellit olivat sijalla 16. Ei huono ollenkaan! Tulokset siis käsittääkseni lasketaan niin, että paras ja huonoin tulos jätetään huomioimatta. Tarkempia tuloksia löytyy kuitenkin täältä. Myös kuvia löytyy ko sivuilta eli täältä, ja tarkemmin meidän koirista kuvalistalta sivulta 15. Ehkä joskus myös Flickristä, mutta sitä en tiedä milloin. Tässä kuitenkin ensihätään otokset Elviksestä  ja Turposta . Kuvat on ottanut Jonna Paronen.

RotuRacea seuraavana päivänä kävin sitten vakoilemassa järjestäjän roolissa Järvenpään Koirakerho ry:n järjestämällä jälkileirillä. Saman leirin suoritin itse viime keväänä, nyt kävin ottamassa vähän muistinvirkistystä ja mallia, miten ne hommat tuleekaan hoitaa. Jälkikärpänen, vai olisikohan peräti muurahaisen puraisu iski ja jäljelle oli itsekin päästävä hetijustsillon. Pari päivää jouduin kuitenkin vielä odottamaan kun ei tunnit vuorokaudessa riitä, mutta keskiviikkona sitten tokotreenien lomassa polkaisin Turpolle peltojäljen ja Elvikselle neliön, että päästään alkuun. Elvis innoissaan nautiskeli ruokaansa tallatulta neliöltä ja ehkä jopa ymmärsi, että tallatulta alueelta ei kannata pois mennä, namit loppuvat siihen rajaan. Turpo teki todella tarkan ja hienon työn kevään (kesän) ensimmäisen jäljen kanssa! Tarkasti tyttö haistoi askel askeleelta jäljen, ja jopa ihkaensimmäinen ojanylityskin meni kuin itsestään. VAUTSI! Tästä sai taas lisäbuustia jäljestämiseen, kun koirat tekevät luonnostaan hyvin töitä. Jes! Kuka vain kehtaisi minulle ne jäljet tallata, mielellänihän minä niitä koirien kanssa ajaisin.. Vapaaehtoisia?

Agilityrintamaltakin kuuluu ja näkyy. Turpon kanssa pari viikkoa sitten saatiin TODELLA hyvä treeni, ihan ensimmäinen tosi vaikea rata -> ja nolla! Jaksoin tuota hehkuttaa pari päivää treenien jälkeenkin, niin hyvä mieli onnistumisesta jäi. Turpohan on loistokoira agilityssä, mutta kun tämä ohjaaja on vähän vähempi loistava. Siksi tämä valtaisa hehkutus tuosta suorituksesta. Tuosta treenistä innostuneena korkkasimmekin sitten Tuukkin agiepiksissä kisauramme torstaina 28.5. Kaksi starttia päätin ottaa, koska kokemuksesta tiedän että kolmannella kerralla voisi homma jo sujua Noh, ensimmäinen rata kaatui toisen esteen tyrimiseen, joten siitä startista tuli hylsy. Kyllä sekä minulla että katsojilla oli hymyssä pitelemistä, niin nätti virhe siitä tuli. Kaksi ensimmäistä estettä olivat suht suorassa linjassa, mutta Turpo onnistui toisen esteen kiertämään ja hyppäämään sen väärästä suunnasta…! Tehkääpä perässä. Toinen startti sitten saatiin hyväksytysti suoritettua, mutta neidillä oli tuota vauhtia sen verran että 10 pistettä (ei papukaijaa) napsahti kaikista kahdesta kontaktista. Loistoaika kuitenkin saatiin, 33,13 kun ihanne oli 48. No, se ei ihan riitä kun noita virheitä tulee, mutta tiedänpähän mistä aloitetaan tiistaiset treenit sitten. Kivaa kuitenkin oli! Voi olla, että meidät tullaan vielä jatkossa näkemään radalla, ainakin epiksissä. Kuvia tästäkin tapahtumasta löytyy täältä. Nakitin ukon kuvaamaan kisoja, ja onnistuuneesti kuvasikin. Kiitos siitä! Ukko on muuten kuvaillut koirien ja minun tokoiluja ja agiteeraamista aiemminkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi latailla kuvia kaikkien pällisteltäviksi. Odottakaahan, joskus ne vielä pärähtävät tuonne bittiavaruuteen. Aika vain näyttää milloin..

Tokoilut ja hakuilut jatkuvat entiseen malliin. Elvis etenee haun kanssa ihan todella mallikkaasti, äijät nousee metsästä jo melkein kokonaan ilman apuja! Viikonloppuna käytiin kesä korkkaamassa Nurmijärvellä tutun-tutun-tutun-tutun-tutun metsässä. Kuuma ilma ja tosi vaikea maasto saivat molemmilta koirilta mehut pihalle. Kyllä, se siis on mahdollista. Lämpöasteet kipusivat kylläkin jo 30, joten ei ihme, että lepiä piti välillä ottaa. Turpo kävi viimeisen eli neljännen äijän katsastamassa ja toi mallikkaasti rullan mammalle, mutta sen jälkeen päätti ottaa huilitauon. Maalimiehellä kun oli piilossaan kaikki hyvin kun hymyssä suin siellä namipurkin kanssa odotteli. Mikäs kiire sinne sitten takaisin oli? Elvis teki hyvän työn ja pari tyhjää pistoakin tuli, mutta poika ei siitä lannistunut vaan jatkoi loppuun saakka. Viimeinenkin äijä saatiin ryteiköstä pois, vaikkakin pienen huilitauon jälkeen. Todistetusti siis ei tarvitse PK-rotuista koiraa saadakseen ukot metsästä!

Sunnuntai-iltapäivän kaunista ilmaa hyödynnettiin haun jälkeen ystävien kanssa piknikillä. Ajettiin Jokelan lähelle hiekkamontulle uittamaan koirian ja syömään evästyksiä. Turpo oli taas innoissaan vedestä, väkisin piti koira kantaa pois sieltä tärisemästä. Elvis opetteli vasta uimaan, kokemus oli todella jännä! Ensin ihan vahingossa Elvis lähti uimaan, kun innostuksissaan ryntäsi Turpon perään veteen. Hyvin uinti kuitenkin meni ja pari kertaa Elvis uskaltautui uudestaan uimaan. Sen verran vesi kuitenkin poikaa jännitti, että suurin osa ajasta meni mahaa myöten kahlatessa ja vettä etutassuilla läiskytellessä. Mutta molemmilla tuntui mukavaa olevan, ja väsyneitä olivat kakarat kun kotia päästiin! Illalla enää pieni metsälenkki ja koirat olivat täysin valmiita untenmaille.

Jaa, mitähän muuta? Tässäkin tekstissä on nyt mennyt jo kaksi päivää, kun töissä joutuu tekemään töitä eikä ehdi kirjoittamaan blogia. Ukko lähti viime viikolla Ruotsinmaalle, joten vietän aikaa kolmisin koirien kanssa. Kaikkien rientojen jälkeen oli eilen tarkoitus pitää välipäivää, mutta kauniin ilman ja kotona yksinolon takia en malttanut olla kotona vaan suuntasin koirien kanssa koulutuskentälle. Tallasin molemmille jäljet ja katselin ihastuksissani, kun koirakerhon ohjaajat treenasivat omia koiriaan. Sain reilusti hyviä vinkkejä, miten saan omat koirat aktivoitua leikkimään ja innostumaan leikistä. Samalla ohjeita tuli kyllä niin paljon yhdeltä suunnalta, että tällaisen noviisin pää meni sekaisin ja jossain vaiheessa oli jo olo, etten osaa koirista enkä itsestäni mitään ja peli on jo menetetty kun olen pilannut koirat enkä osaa toimia niiden kanssa. Mutta onneksi osasin ryhdistäytyä ja ymmärsin, että koirat ovat edelleen hengissä ja hyvissä voimin eivätkä juokse karkuun, joten en minä ihan pilalle niitä ole saanut

Tänään olisi sitten vuorossa agilitytreenit, varsinaiset kontaktitreenit. Ajattelin aloitella Elvikselläkin kontaktiharjoituksia pikkuhiljaa, ei sitten syksyllä mene aikaa niiden harjoittelemiseen niin paljon. Huomenissa treenataan taas leikkimistä ja ihan pikkuisen tottista, ja torstain huonossa ilmassa olisi luvassa taas hakua. Perjantaina pidän sitten sen lepopäivän, että saan vähän kotia putsattua ennen ukon kotiutumista. Ei tule sanomista sitten että akka on vaan rillutellut koko viikon