Niin siinä sitten kävi, että kun koitti laatuviikonloppu Hennin kanssa niin lentsuahan se meinaa pukata. ukko oli parantamassa maailmaa jossain Tampereen lähistöllä rauhanturvaajien kokoonpanolla, niinpä me Hennin kanssa päätettiin pelata Carcassonea (huom, xboksilla…!) syödä hyvin ja juoda ehkä naurettavat kaksi lasillista viiniä. Kaikki onnistui hyvin ja vielä saunaankin ehdittiin. Mutta jos alusta taas:
Tiistai-iltana Henna ja Vesa tuli Emilian kanssa hakemaan Turpiaista uimaan. Käytiin siis Hyvinkään Koirakylpylässä uimassa. Turpoa ei oikein meinannut taas saada pidettyä alussa altaan ulkopuolella, toisaalta sitä ei meinannut lopussa saada sieltä pois. Nämä ovat niitä harvoja hetkiä kun Turpo pitää ääntä, potentiaalisen uimapaikan lähistöllä ja juoksuradalla vieheen perässä. Samaan kun Turpo nautti kuntoilustaan, uusin tulokas Elvis treenasi kotona olemista ukkon kanssa, ja ihan maltillisesti meni sekin.
Torstaina sitten skippasin agitreenit hyvästä syystä: ukko teki miulle ruokaa! Hallilla olisi siis ollut pikajuoksuluento ja Anja minua sinne houkutteli. Mutta kyllä hyvä ruoka parempi mieli piti itseni tuossa kotisohvalla ihan tyytyväisenä. Kuuntelin sitten muutamia vinkkejä lauantaina hakutreeneissä. Talven jälkeen (lunta tuli edelleen vaakatasossa) päästiin pitkästä aikaa “omaan mehtään” kaatopaikan viereen. Vielä esineillä treenattiin ja ai kun mamma oli Turpon suorituksesta NIIIIIIIIN ylpeä. Turpollahan oli pienoinen ongelma tuossa esineiden haussa. Tai siis, esineet nousivat metsästä huippunopeasti ja itse haussa ei mitään ongelmaa, pienoinen ongelma meinasi tulla siitä että Turposta oli todella typerää ja lapsellista juosta niitä minulle tuomaan. Eikös se nyt ole ihan sama että ne löytyy, juoskoon akka ite umpihankeen ne hakemaan jos niin kiinnostaa! Mutta, nyt on jo kahdet vai kolmet treenit menneet niin esimerkillisesti että on syytäkin olla tuosta taskuraketista todella ylpeä! Ja ei, en antanut periksi ja hakenut itse niitä rojuja sieltä hangesta.. Myös Elvis otti ensituntumaa hakuiluun. Aloitettiin suoraan peräänjuoksuilla pitäen silmällä parin viikon päästä alkavia henkilöhakutreenejä. Kovin innokkaasti namien perään lähti, mutta tajusi olla hieman varovainen kun vieras mies oli puun takana piilossa. Kuitenkin heti kun Ata nimeltä kutsui Elvistä niin jo tutuksi tullut hännän heilutus alkoi. Hyvä alku siis tuossakin treenaamisessa.
Eilen eli sunnuntaina käytiin sitten tutustumassa Tuusulan porukkaan Arroon ja Jureen. Todella mallikkaasti osasivat Elvis ja Tuusulan pojat olla keskenään, ei mitään ihmeitä ongelmia syntynyt. On se mukavaa kun on täyspäisiä koiria maailmassa
Myöskään Turpon liittyminen joukkoon ei mitenkään hämmentänyt tilannetta. Aluksi Jure oli sitä mieltä että Elvis vain yrittää kiusata Turpoa ja Jurepoika oli hämmennyksissä siitä. Mutta kun pelisäännöt tulivat selviksi niin Jure ja Elvis kovastipaljon jo painivat keskenään. Turpo tunsi selkeästi roolijaon muuttuneen, Turpotyttöhän se yleensä se joukon keskipiste on. Tästä syystä Turpo päätti että onkin huomattavasti mukavampi istua Hennan sylissä keittiön pöydällä, ja kun Turpo oikein vauhdin kanssa sinne hyppäsi niin saatiinkin sitten 1,5 litran maitopurkin jämiä siivoilla pöydältä. Mutta muuten oli tosi onnistunut reissu
Turpo ja Elvis olivat todella väsyneitä koko illan, yön JA aamun, ovat vain nukkuneet suurimman osan ajasta. Ei ollenkaan pöllömpi juttu!
Tuossa sunnuntaiehtoona sitten tein lopullisen päätöksen pennun hankinnasta tähän huusholliin. Harkitsimme pennun ottamista todella hyväntuntuisesta kennelistä ja lupaavasta yhdistelmästä Erimarin Annimanni ja Miselin Mohican. Viime viikolla kävin Turpon kanssa taas koirapuistossa ja siellä sattuikin olemaan pieni pentu. Noh, seurauksena tästä jouduin Turpon niskapeesusotteesta viemään takaisin autoon. Jostain kumman syystä Turpo on parin viime kuun aikana ollut sitä mieltä, että kaikki pienet pennut pitää alistaa vähintäänkin maan ytimeen. Ongelmana on vain se, että Turpo ei tajua käytöstään lopettaa, vaikkakaan se ei yritä purra tms. Mutta tuollainen käytös ei ole sopivaa. Muutaman kerran näin on käynyt ja olen ollut toiveikas, että Turpo tajuaisi lieventää käytöstään. Näin ei valitettavasti ole kuitenkaan tapahtunut. Viime kerralla Turpo hyökkäsi jopa uudelleen saman pennun kimppuun. Tästä syystä minun oli pakko laittaa Marille viestiä, että valitettavasti pentuhaaveet Turpon kanssa saavat nyt olla. En uskalla ottaa sitä riskiä että pentu löytyy suolestettuna joku kaunis päivä kun tulen kotia. En myöskään halua tilannetta, että joutuisin jompaa kumpaa koiraa pitämään häkissä tai toisessa huoneessa. Noh, pitää ajatella koirien parasta ja niellä oma pettymys.
Onni onnettomuudessa; meillä on mahdollista pitää Elvis talossa jatkossakin. Elviksen koeaika ei ole vaikuttanut tuohon pennun ottamattajättämispäätökseen, mutta kieltämättä vähän lieventää sitä harmitusta mikä tuosta päätöksestä tuli. Näyttää siltä, että Turpo tarvitsee kaverikseen hurtan, mikä osaa tarvittaessa näyttää kaapin paikan ja antaa vähän vastusta prinsessalle. Hyvä homma, että asiat ovat näiden kanssa sujuneet ihan mallikkaasti, varsinkin jos ei oteta huomioon Elviksen herkkyyttä kerrostalon äänille
Päivitän muutaman kuvan vielä tuonne flickriin esimerkiksi siitä, kuinka kahden parsonin yhteiselo voi sujua.

Wednesday, 1. April 2009
Paranemisia tv. naapurin poskiontelotulehdus
PS: kuka selvittäisi parralle että sairasloma EI OLE koiran aktivointiloma???
Wednesday, 1. April 2009
Siun pitäisi hankkia Arttuparralle painikaveri. Turpo ei ole huomaavinaankaan minua leikin merkeissä, vain Elviksen kanssa voi painia. Mie toimin vain unipatjana ja ruokkijana
Tänään pitäisi käydä uudestaan lääkärissä, ei meinaa ääntä lähteä niin veikkaan ettei minusta ole huomenna töihin lähtijäksi.
Wednesday, 1. April 2009
… no onhan se mielessä käynyt kyllä … muttamutta…
loppuviikon sairastan minä
Thursday, 2. April 2009
Jaaha. Terveisiä velipojalle uuteen kotiin. Hyvin näyttää sujuvan. Kivoja kuvia oli.