19 Feb 2009 Houm sviit houm, eli täällä taas.
 |  Category: Blogi

Noi. Nyt olisin siis taas kotosuomessa talven keskellä. Matkustin sen verran ajassa taaksepäin että elin 11 tuntia kahteen kertaan ja siirryin kesästä takaisin talveen. Aikaeron vielä jotenkin pystyy hahmottamaan, mutta tuo että toisessa paikassa on kesä ja kotona talvi, se ei vaan meinaa mennä jakeluun. Hassuja juttuja.

Pitäisi varmaan jonkunlaista matkakertomusta kirjoitella ihan vaan muiden ihmisten kiusaksi. Kuvia lisäilinkin jo ihasteltavaksi flickriin, sieltä löytyy mm. iskälle ferguson ja Johannalle rhododendroni :) Ja jokunen kuva puista ja muista maisemista. Normijuttuja siis. Voisi tietenkin jossain vaiheessa kirjoitella myös kuville selityksiä, olisi ehkä mukavampaa niitäkin katsella. Nyt on kuitenkin vielä pää niin jumissa, että ehkä yritän vielä keräillä ajatuksia ja voimia moiseen urakkaan. Pidän teitä siis jännityksessä ja palaan asiaan myöhemmin. Lyhyesti sanottuna kuitenkin matka oli todella onnistunut vaikka en valaita päässytkään näkemään. Maana Uusi Seelanti on aika erikoinen ja yllättävä ja siellä on todella paljon nähtävää ja koettavaa. Lentomatka on kuitenkin niin pitkä, että ihan lyhyelle visiitille ei sinne mielestäni kannata lentää. Senkään takia ettei siellä sitten ehdi nähdä ja kokea kaikkea mitä haluaa. Taisi tuota minullakin jäädä toiselle reissulle nähtävää :)

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.
Leave a Reply