Noi. Nyt olisin siis taas kotosuomessa talven keskellä. Matkustin sen verran ajassa taaksepäin että elin 11 tuntia kahteen kertaan ja siirryin kesästä takaisin talveen. Aikaeron vielä jotenkin pystyy hahmottamaan, mutta tuo että toisessa paikassa on kesä ja kotona talvi, se ei vaan meinaa mennä jakeluun. Hassuja juttuja.

Pitäisi varmaan jonkunlaista matkakertomusta kirjoitella ihan vaan muiden ihmisten kiusaksi. Kuvia lisäilinkin jo ihasteltavaksi flickriin, sieltä löytyy mm. iskälle ferguson ja Johannalle rhododendroni Ja jokunen kuva puista ja muista maisemista. Normijuttuja siis. Voisi tietenkin jossain vaiheessa kirjoitella myös kuville selityksiä, olisi ehkä mukavampaa niitäkin katsella. Nyt on kuitenkin vielä pää niin jumissa, että ehkä yritän vielä keräillä ajatuksia ja voimia moiseen urakkaan. Pidän teitä siis jännityksessä ja palaan asiaan myöhemmin. Lyhyesti sanottuna kuitenkin matka oli todella onnistunut vaikka en valaita päässytkään näkemään. Maana Uusi Seelanti on aika erikoinen ja yllättävä ja siellä on todella paljon nähtävää ja koettavaa. Lentomatka on kuitenkin niin pitkä, että ihan lyhyelle visiitille ei sinne mielestäni kannata lentää. Senkään takia ettei siellä sitten ehdi nähdä ja kokea kaikkea mitä haluaa. Taisi tuota minullakin jäädä toiselle reissulle nähtävää

Noin on taas pari paivaa elelty ja oleskeltu Uudessa Seelannissa. Aika on menny lahinna ollessa vaan, kun Anu on ollu toissa. Kiertelin Cantenbury-museon ja useaan otteeseen kasvitieteellisen puutarhan. Nyt oon kaupungissa ja olis tarkotus kayda pallistelemassa vahan sitia ennen kuin lahden pesemaan pyykkia reissuja varten.

Huomenna aamulla olisi tarkoitus startata kohti lansirannikkoa ja erilaisia paikkoja siellapain. Oikeastaan en edes muista tarkempaa reittia, mutta Arthurs passin lapi mennaan ja katsellaan kauniita maisemia. Ollaan reissussa koko viikko, lauantaina retket huipentuvat sitten Mount Cookille kiipeamiseen ja siella yota olemiseen. Sunnuntaina tullaan takaisin kaupunkiin ja maanantaina viela ajetaan Kaikouraan katsomaan valaita. Buukkasin juuri lennon kotia pain, joten tiistaina sitten heti aamusta pitaa startata sille ikuisuuden kestavalle matkalle kotia. Toisaalta lyhythan tuo matka on kerta tulen ajassa taaksepain 11 tuntia .

Tauti ei oikein meinaa ottaa hellittaakseen. Yska tuntuu vahan pahenevan ja on vahan hankala hengittaa. Yot saan jo nukutuksi hyvin, mutta jetlaaki taitaa kuitenkin viela hieman painaa, koska on fyysisesti outo olo ollut jo muutaman paivan. Nenan ja kaulan sain poltettua kunnon suojakertoimesta huolimatta, taalla kun ei tuota otsoonikerrosta ole. Mukavat ilmat on ollu, tosi lamminta. Taksi paivaksi sammakkomies oli lupaillut 40 astetta lamminta, mutta onneksi se ei tapansa mukaan pida paikkaansa. Aurinkoinen ja lammin paiva on, mutta tuuli vahan helpottaa oloa.

Paikallisuuteen olen tutustunut jo sen verran etta kaytiin porukalla kattomassa Scared Skriptles -esitys. Komediaa teatterissa ilman kasikirjoitusta, elikkas improvisaatiota. Oli kylla ihan mukava reissu, hyva naytos. Eilen illalla kaytiin Anun kanssa ajelemassa tuossa Christchurchin kukkuloilla ja ihastelemassa Tyynta Valtamerta. On muuten ihan mielettoman pitka ranta taalla! Monia kilometreja pelkkaa hiekkarantaa.

Jaapa. Taidan kerata kamppeeni ja suunnata pihalle karistamaan nenanvartta lisaa etta ehtii niita pyykkejakin pesemaan. Kaikki on siis edelleen kunnossa ja ihan mukavaa on. Kettu kuittaa siis jalleen.

Noin, taalla ollaan. Olen siis paassyt perille Christchurchiin Anun luo etelaiselle saarelle. Kuuma on taallakin ja hikoiluttaa kovastipaljon.

Anu on pari paivaa viela toissa, joten paivalla hengailen itekseni. Kavin tanaan vahan katselemassa kasvitieteellista puutarhaa, joutuu varmaan huomenna menemaan katselemaan sita tarkemmin. Illalla olisi tarkoitus menna syomaan ja teatteriin katsomaan jotain komediaa. Sunnuntaina jos jaksaisi kavella keskustaan ihmettelemaan paikkoja tarkemmin.

Maanantaina suunnataan Anun kanssa reissaamaan. Tarkempia suunnitelmia en tieda, mutta matkataan lansirannikolle ja katselemaan eri paikkoja. Loppuviikosta mennaan mount coocille ja sielta tullaan sunnuntaina takasin kaupunkiin. Maanantaina olisi viela tarkoitus kayda katselemassa valaita Kaikourassa ja sitten tiistaina alankin tekemaan matkaa kotia pain.

Japanista eteenpain lennot meni ihan kivasti. Loppumatka Australian Gold Costilta Sydneyn kautta Aucklandiin alko olla jo puuduttavaa, mut onneks saan aika hyvin nukuttua koneessa. Aucklandissa oli kanssa tosi kuuma ja aikaero painoi sen verran etten mitaan pallistelya ja lukemista kummempaa tehnyt. Sky Towerista maisemia kavin ihmettelemassa melkein 300 metrin korkeudelta, mutta siina ne tarkeimmat.

Viime yona sain vasta ensimmaisen kerran nukuttua kunnolla, eli alkaa kroppa tottua tahan 11 tunnin aikaeroon. Yllattavan rankka tuo oli, kellon siirtaminen nimittain. Katsellaan miten kivuttomasti se siirtyy sitten takasin.

Ei taalla siis sen kummempia. Mie jatkan hikoilua ja meen valmistautumaan iltaan. Katsellaan, jos viela ehdin kirjoitella ennen seikkailujen alkamista. Viimeistaan sitten kotosuomesta jatkan, kunhan sinne saakka paasen.

Noni. Nyt oon paassy Japaniin saakka. On siis todistettu, etta turvatarkastuksista voi paasta lapi, vaikka olisikin kaksi taytta minigrip\pussillista laakkeita ja yksi hakaneula.

Eka lento meni ihan kivasti vaikka meinas korvat menna lukkoon ja yskittaa. Ei tullu nukuttua kun muutama tunti ja nyt sitten vasyttaa senkin edesta. Lento tanne Osakaan kesti 9 tuntia ja 45 minuuttia ja aikaeroa kertyi jo 7 tuntia. Jai siis kaytannossa yo kokonaan valiin, kun taalla olikin jo aamu kun oltiin perilla. Nyt taalla Kasain lentokentalla olen yrittanyt tappaa aikaa elamaakin hitaamman internetin ja merkeilla koristellun nappiksen kanssa. Lentokentta on pirun iso mut ei taalla ole mitaan. Oon viihdyttany itseani ajelemalla tuollasella sukkulalla edes takasin naita terminaaleja. Kavin mie asken syomassa tuossa ainoassa “ravintolassa” mika taalla on. Vaikutti enemmankin esson baarilta kun oikealta ravintolalta. Toastille tuli hintaa vaatimattomat 40 euroa! On vahan kalliimpi paikka taa Jaappani.

Ongelmankin olen loytanyt. Liput olisi tuonne Uuteen Seelantiin saakka, mutta en ole viela keksinyt mista saisin oikeat boarding passit tasta eteenpain. Finnairilta sanottiin Suomessa etta menet vaan sinne transfertiskille ja sielta ne tulostaa siulle liput. Loysin mie aikani pyorittya sellasen tiskin, kaksin, mutta ei niilla tiskeilla ihmisia ole. Yhen lentoemon sitten pysaytin ja hanelta kyselin mitahan pitais tehda ja han sitten soitteli ympariinsa infopuhelimesta. Han taisi saada selville milloin tiski aukeaa, jos han tiskista puhui. Mutta kun ei han saanut sita sanottua minulle etta mita ja milloin. Ei paljon tuota kielitaitoa tuntunut loytyvan. Edes viittomakielen taitoa. Noh, eikohan taalta jotenkin eteenpain paasta, taas koneeseen istumaan moneksi tunniksi. Nyt on niin vasynyt olo etta saa varmasti myos nukuttua ja aika menee nopeammin. Onneksi seuraavat vaihdot ovat maksimissaan viisi tuntia ja siita alaspain.

Jannaa oli huomata, etta kaikilla tyontekijoilla taalla kentalla on koko ajan hurja haslays paalla. Kamala kiire ja ihme sinkoilu. Ja monta tyyppia haaraa saman asian kimpussa. Sain aamullakin ainakin kolme kertaa yli\innokkaalle oppaalle sanoa etta ei, en ole lahdossa teidan kanssa Nukeoon vai mihin se nyt oli enka edes puhu ranskaa. Kun sitten minun lippuja tarkastettiin, pitkan jonotuksen jalkeen, piti oikein kahdelle oppaalle / virkailijalle selostaa etta en ole menossa heidan porukkaansa vaan menen Australiaan. Kiitos. Ja sen jalkeen sinkoiltiin mihin turvatarkastusjonoon niista yhdesta minut laitetaan… Noh, paaasia etta nayttaa tehokkaalta.

Taudista viela sen verran, etta heratan paheksuntaa yskiessani taalla. Tuntuu etta naa ihmiset “vahan” liioittelee kun pitavat noita hengityssuojia sisallakin ja lentokoneessakin! Mukava kayda hullun lailla yskimaan ja niistamaan niin ihmiset kiertavat kaukaa Saa olla ihan rauhassa. Mutta oikeesti, nuha on vahan laantunut, korvat vahan lukossa eika yskitakaan pahasti jos ei puhu tai hengita syvaan. Kuumetta oli viela ainakin lennolla, nyt en osaa sanoa. Lisaa siis nappia naamaan niin tauti asettuu tassa loppumatkan aikana.

Tassa lyhyesti taalta. Elossa ja hengissa, laakkeiden voimalla

Ei kyllä yhtään tunnu siltä. Mutta niin se taisi täräyttää yhden lakisääteisen ja kaksi ansaittua lomaviikkoa. Alkuvuosi olikin yhtä hässäkkää töissä, ja vielä viimeisenä perjantaina joutui yli kuuteen istumaan toimistolla. Ja sitten vielä kotia töihin. Ei siis vapaus meinaa hahmottua vielä. Ehkä huomenna?

Noh, jos se loman alku oli sitten se hyvä asia, niin huono asia on se, että kävin sitten loman alkajaisiksi lääkärissä. Pari viikkoa jännitettiin, meinaako selkä parantua istumiskuntoon laisinkaan. Parantui se, suurin piirtein. Se ei vaan tainnut riittää. Tänä aamuna kävin hakemassa peukalohangallisen reseptejä keuhkotulehdukseen ja muihin flunssan oireisiin. Ei kiva, ei yhtään kiva. Lomakassa vaihtuikin yllättäen lääkekassaksi. Toivottavasti on tropit sellaisia, mitkä lopettaisi elimistöstäni kaikki oravaa pienemmät eliöt. Miksei suuremmatkin.

Jos vähän Turpon uutisia. Alkuvuodesta aloitimme agilityn treenaamisen TuuKKissa. Kivaa on ollut ja edettykin ollaan hurjasti. On aika merkittävä ero sillä, missä ja miten treenaa. Ei noista kurssimuotoisista agitreeneistä kyllä tähän nähden paljoa saa irti. Alkeet on ehkä hyvä käydä tiiviissä ja intensiivisessä kurssissa, mutta jos on yhtä vauhdikas ja lahjakas koira kun Turpo, meno käy kursseilla liian hitaaksi. Turpo taitaa agin kuin luonnostaan ja vauhtia riittää. Malttia kun neitokaiselle vielä saisi vähän lisää, niin avot. Ja tietenkin mamman pitäisi vielä oppia paaaaaljon lisää, että koiraltakaan voi enempää vaatia. Noh, ei makiaa mahan täydeltä ja harjotus tekee mestarin ja mitä näitä nyt on.

Turposta on tänä vuonna löytynyt myös jonkinmoinen agentinpoikanen. Merkkejä siitä oli jo havaittavissa viime vuoden puolella, kun suljetusta treenikassista oli piilarinestepullo onnistuttu kaivamaan pois ja jyrsimään siitä korkki. Taitavasti sinällään, koska nestettä ei pullosta ollut ollenkaan vuotanut. Tämän jälkeen agentin taidot ovat vain tainneet kasvaa; toissapäivänä löytyi neljäs sporttipullo lattialta, josta oli vain ja ainoastaan korkki purtu pois. Ja kyllä, olemme oppineet jo aikaa sitten, että kaikki mitä jättää lattialle lojumaan on sama asia kuin että antaisi luvan Turpolle tuhota sen. Mutta kun nämä pullot on kaivettu nimenomaan vetoketjullisista suljetuista kasseista. Eikä mistään pullosta ole sisälmykset valuneet pihalle; vain korkki on purtu irti. Taitavaa ja erikoistunutta, eikö totta!

Turpon allergiat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Löytyi jo ankka-peruna- sekä peura-perunaruoka, mitä Turpo voi ehkä syödä. Ei noista ainakaan pahempia allergisia reaktioita ole tullut. Lisäksi hankin peuranlihasiivuja namipaloiksi ja myös ne on uponneet hyvin. Jee, pientä voittoa siis täältäkin rintamalta! Ei tarvitse valtamerien ekosysteemeitä tuhota pienen koiraneidon takia, joka syö vain ja ainoastaan syvänmeren turskaa..

Jaapa, olisikohan siinä taas tullut päivitettyä tärkeimmät uutiset. Huomenna kohdistan nenäni osoittamaan kohti Osakaa, jonka kautta matka jatkuu Sydneyyn, Sydneyhin tms. ja eteenpäin Uuteen Seelantiin. Jospa kävisi katsomassa että mitä geenimuunneltuja peuroja sielläpäin maailmaa on, ne peuranlihapalat kun ovat siellä paikallista tavaraa. Saattaa olla, että päivittelen jo pian kuvia flickriin. Saattaa olla että en. Huu nous.