Nyt kun iho alkaa uudistua ja vanha kuoriutuu pois, tulee tuota kaikille tuttua vauvanpyllyrasva-bepanthenia käytettyä enemmän kuin tarpeeksi kostuttamaan ja suojaamaan neuloilla tökittyä ja värjättyä ihoa. Tarkkasilmäisenä ja aina ohjeet lukevana ihmisenä foliopää huomasi, että ko. rasvassakin on annostusohjeet. “Voidetta levitään kerran tai useita kertoja päivässä vaurioituneelle alueelle”. Niin.. Jos tuota rasvaa apteekista ostaa, täytyy olla jokin tarve mihin sitä ostetaan. Tällöin myös oletettavasti tuota tuotetta käytetään johonkin. Onko siis muita vaihtoehtoja kuin käyttää voidetta kerran tai useasti päivässä? Tätä selvitellessä…

Uutisia koirarintamalta. Anja-armas hakukaveri- selvitteli Tuukkin agilityn treenimahdollisuuksia kun oli kuullut huhuja, että alkeiskurssilaisia oli tipahtanut kursseilta pois. Mehän Turpon kanssa käytiin viime keväänä alkeiskurssin “pääsykokeissa” mutta lähdettiin sitten kotia kasvamaan. Nyt on lyhytkurssit ilman seuraa tuottaneet tulosta, ja meidät hyväksyttiin Tuukkin treeniporukkaan heti ensi vuoden alusta alkaen! JEE! Saamme siis seuran missä treenata viikottain normaali-ihmisen palkalla. Ympäri vuoden. Ilman jonotusta ja ilmoittautumisia. KIVAA! Nyt odotellaan, että Turpon juoksu menisi ohi, että päästäisiin vielä käymään yksissä treeneissä hallilla ennen kuin tämä kurssi loppuu ja joulunvietto alkaa.

Lunta tulee ja joulu tulla jollottaa. Autokaan ei mennyt katsastuksesta läpi. Eli ei mitään uutta maan päällä. Paitsi että flickrin tunnarit on jo hankittu, menee ehkä enää puoli vuotta että saan lisättyä uusia kuvia muiden pällisteltäviksi. Sitä odotellessa kaivan extravillasukat kaapista ja leikin, että kerran talvessa tulee pakkasta.

Kun otin ensimmäistä tatuointia syksyllä 2004 olin täysin sitä mieltä, että se on ja tulee olemaan aina ensimmäinen ja viimeinen. Miami Ink:iä “väkisin” sivusta seuranneena ideaa uudesta kuvasta alkoi syntyä. Itse asiassa ideoita oli kaksikin, hyvinkin erilaista. Mielessäni vääntelin ja kääntelin ajatusta ikuisesta kuvasta ihollani ja toivoin, että pahin höyrähdys menee ohi. No, ei se mennyt. Päinvastoin idea sai pikkuhiljaa enempi raameja ja jonkinlainen kuva hahmottui mielessä.

Samaan aikaan ukko myös Miami Ink:stä innostuneena päätti ottaa lohikäärmeen vasempaan käteensä. Ison sellaisen. ukko otti ja toteutti ajatuksensa siskonsa Tiian kaverin Ismo Kuivalaisen toimesta. Porukalla sitten ihasteltiin puolivalmista lohimatoa pari päivää ja päätin kysäistä, josko Ipe olisi innostunut suunnittelemaan minullekin kuvan. Ja olihan se.

Olin päättänyt, että tulevan uuden tatuoinnin tulee merkitä miulle jotain. Kerroin Ipelle muutamat tausta-ajatukset kuvasta ja annoin suunnitteluun muuten vapaat kädet. Itsenäisyyspäivän viikonloppuna sitten porukalla toteutettiin ideat ja ajatukset, jotka olivat Ipeltä paperille syntyneet.

Niin kliseistä kuin se onkin ja niin “suoraan” Miami Ink:stä. Miun vasemmassa lavassa on nyt aina kipeällä tavalla tehdyt muistot kahdesta kipeästä asiasta miun elämässä. Kaksi perhosta, pienempi ja isompi. Perhoset muistoina äitistä ja Emmasta.

Kuvia tatuoinnista löytyy täältä ja toivottavasti myöhemmin myös miun flickrin kansiosta.