Ei tosiaan ollut pilvee taivaalla kun perjantaina hakuporukan naisten kanssa päätettiin käydä laulamaan! Vietettiin siis Tarjan luona pikkusia jouluja ja unohdettiin metsätreenit täksi viikonlopuksi. Treenattiin kyllä tosiaan tuota laulamista sekä vasemman käden hauista, sen verran kippailtiin laseja. Leena kyllä kippaili niitä juomia ihan ohi suun, tais olla rikkinäinen lasi tai hatarat lihakset.. Enivei, kivaa oli näinkin treenata ja unohtaa koirat hetkeksi. Vaikkakin Tarjan pikkuset suursnautseripojat Ali ja Aatu pitivät huolen siitä, että tarpeen tullen heistä lähti kovempi ääni kuin meidän lauluista.

Viikko sitten sunnuntaina eli 23.11. lumisadetta odotellessa startattiin kohti Jyväskylän kv-näyttelyä. Turpo oli aivan loistavassa karvassa ja mieli muutenkin kiva. Huono puoli oli se, että edellisenä viikonloppuna tyttö ehti syödä Leevipojan muutaman nappulan ja sai siitä taas ihottumaa. No, ei se menoa haitannut. Kaikenkaikkiaan näyttelyyn oli ilmoittautunut 39 parsonia. Nähtiimpä Turpon ukki ja tätikin kehissä. Turpo oli nätisti koko ajan ja seisoikin jopa ihan kivasti. Tuomarina parsoneilla oli Irina Polataeva Suomesta. Saatiin Irinalta H, mihin olin ihan tyytyväinen. Tosin olin myös sitä mieltä, ja olen edelleen, että erikoisiin asioihin tuomari kiinnitti huomiota. Kuten pigmentti silmien ympärillä. Rintakehän syvyys. No, luotan siihen että hän tietää minkälaisia pitäisi parsoneiden olla. Yllätyksenä myös valioluokasta yksi uros sai H:n, syynä taisi olla tämä pigmentin vähyys sekä liian kulmikas ja jykevä pää. Tiedä häntä.

Tässä kuitenkin arvostelumme kirjoitettuna täysin samalla lailla, kun kirjaaja sen kirjoitti: bit longish enough bone, narrow muzle need better bigmentation arround eyes sisser bite long loin too sloaping group, bit too lon sett tale needs better front angulations and balaced movement milde quality coat texture.

Jos joku osaa tuon kokonaan suomentaa, pliis dyy sou änd let mii nou. Meillä ei ole vielä vastaantullut sellaista ihmistä, kuka sen voisi tehdä.

No, se siitä näyttelystä. Edellisen viikon loppuna eli 15.11. hurautin Tuomaksen kyydissä Iisitiin ja Hunnikon kettyketöriin. Voi vitja kun olikin kiva nähdä immeisiä sitten yläasteen ja lukion jälkeen! En tiedä kumpi on pelottavampaa; se, että tyypit ei ole muuttuneet mihinkään, vai se, että näillä tyypeillä alkaa olla jo perhettä ja vakiintunut elämä. Kivaa aikaa siis vietettiin saunoen, juoden, laulaen ja joraten biisejä noilta ajoilta. Yksi ilta oli harmi vaan aika lyhyt vaihtaakseen kuulumisia kaikkien kanssa. Pääasia oli kuitenkin, että kaikki taisivat paikalle tulla! Se on varmasti merkki siitä, kuinka mukava porukka meillä silloin joskus oli. Ehkäpä me vielä järkätään uudet kekkerit samoissa ympyröissä..

Jos joskus saan aikaiseksi hommata sitä lisätilaa tuolta flickristä niin päivittelen kuvia lisää. Näistä kaikista kemuista on onneksi tallella ikimuistoisia otoksia