Ei tosiaan ollut pilvee taivaalla kun perjantaina hakuporukan naisten kanssa päätettiin käydä laulamaan! Vietettiin siis Tarjan luona pikkusia jouluja ja unohdettiin metsätreenit täksi viikonlopuksi. Treenattiin kyllä tosiaan tuota laulamista sekä vasemman käden hauista, sen verran kippailtiin laseja. Leena kyllä kippaili niitä juomia ihan ohi suun, tais olla rikkinäinen lasi tai hatarat lihakset.. Enivei, kivaa oli näinkin treenata ja unohtaa koirat hetkeksi. Vaikkakin Tarjan pikkuset suursnautseripojat Ali ja Aatu pitivät huolen siitä, että tarpeen tullen heistä lähti kovempi ääni kuin meidän lauluista.

Viikko sitten sunnuntaina eli 23.11. lumisadetta odotellessa startattiin kohti Jyväskylän kv-näyttelyä. Turpo oli aivan loistavassa karvassa ja mieli muutenkin kiva. Huono puoli oli se, että edellisenä viikonloppuna tyttö ehti syödä Leevipojan muutaman nappulan ja sai siitä taas ihottumaa. No, ei se menoa haitannut. Kaikenkaikkiaan näyttelyyn oli ilmoittautunut 39 parsonia. Nähtiimpä Turpon ukki ja tätikin kehissä. Turpo oli nätisti koko ajan ja seisoikin jopa ihan kivasti. Tuomarina parsoneilla oli Irina Polataeva Suomesta. Saatiin Irinalta H, mihin olin ihan tyytyväinen. Tosin olin myös sitä mieltä, ja olen edelleen, että erikoisiin asioihin tuomari kiinnitti huomiota. Kuten pigmentti silmien ympärillä. Rintakehän syvyys. No, luotan siihen että hän tietää minkälaisia pitäisi parsoneiden olla. Yllätyksenä myös valioluokasta yksi uros sai H:n, syynä taisi olla tämä pigmentin vähyys sekä liian kulmikas ja jykevä pää. Tiedä häntä.

Tässä kuitenkin arvostelumme kirjoitettuna täysin samalla lailla, kun kirjaaja sen kirjoitti: bit longish enough bone, narrow muzle need better bigmentation arround eyes sisser bite long loin too sloaping group, bit too lon sett tale needs better front angulations and balaced movement milde quality coat texture.

Jos joku osaa tuon kokonaan suomentaa, pliis dyy sou änd let mii nou. Meillä ei ole vielä vastaantullut sellaista ihmistä, kuka sen voisi tehdä.

No, se siitä näyttelystä. Edellisen viikon loppuna eli 15.11. hurautin Tuomaksen kyydissä Iisitiin ja Hunnikon kettyketöriin. Voi vitja kun olikin kiva nähdä immeisiä sitten yläasteen ja lukion jälkeen! En tiedä kumpi on pelottavampaa; se, että tyypit ei ole muuttuneet mihinkään, vai se, että näillä tyypeillä alkaa olla jo perhettä ja vakiintunut elämä. Kivaa aikaa siis vietettiin saunoen, juoden, laulaen ja joraten biisejä noilta ajoilta. Yksi ilta oli harmi vaan aika lyhyt vaihtaakseen kuulumisia kaikkien kanssa. Pääasia oli kuitenkin, että kaikki taisivat paikalle tulla! Se on varmasti merkki siitä, kuinka mukava porukka meillä silloin joskus oli. Ehkäpä me vielä järkätään uudet kekkerit samoissa ympyröissä..

Jos joskus saan aikaiseksi hommata sitä lisätilaa tuolta flickristä niin päivittelen kuvia lisää. Näistä kaikista kemuista on onneksi tallella ikimuistoisia otoksia

Täytyy siis rientää perässä, jälleen kerran. Edellinen teksti taitaa olla yli kuukauden takaa, joten pieni päivitys kuulumisiin lienee paikallaan.

Lokakuun puolenvälin tienoilla käytin Turpon Luhtilaukkaajien juoksuradalla Hyvinkäällä testaamassa, miten hyvin viehe kiinnostaa Turpoa. Ja kyllä se kiinnosti! Voi poijjaat miten kova meteli elukasta lähti, kun viehe huitaisi ohi eikä Turpo päässyt radalle sen perään. Oli ihan pakko välillä lähteä pois aidan vierestä, oli nimittäin koirassa pitelemistä. Viimeisenä juoksijana Turpo sitten pääsi radalle ja pinkoi vinttareiden lailla vieheen perässä. Kun viehe pysähtyi, Turpo ei. Neiti nimittäin päätti sitten tappaa tuon vieheen; muovisuikaleet lenteli ennen kuin ehdin hätiin. Mutta Turpo oli onnellinen. Harmi, että tältä vuodelta on juoksut nyt juostu, täytyy malttaa odottaa ensi kevääseen että pääse turbo-Turpo taas radalle.

Käytiin me myös Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä ja hurmaamassa kaikki “kovin avoimella karvapeitteellä”. No, tuosta hurmaamisesta en tiedä, aika moni ihmetteli että meinaanko todella koiran tuollaisella turkilla näyttelyyn viedä. Niinkuin aikaisemmin taisinkin kirjoittaa, Turpolle piti jättää selkään edellisessä trimmissä puolet karvasta, joka oli sitten kasvanut jo ihan liian pitkäksi. Se ei meitä haitannut, rohkeasti junnukehään asteltiin yhden muun junnunartun kanssa. Eikä huonommaksi jääty, ainakaan paljoa Ihan ok arvostelut tuli, kommenteissa oli juuri sitä mitä odoteltiinkin. Paljon plussaa tuli jälleen kerran Turpon erinomaisesta luonteesta. Onneksi se tajusi olla suurimmaksi osaksi pussailematta tuomarin laseja… Hyvä mieli jäi näyttelystä, hyvin kulki koira kehässä ja arvostelukin saatiin. Tästä on hyvä jatkaa Jyväskylän kv:hen 23.11.2008. Nyt on jo Turpon karvatkin kohdallaan, tuli oikein kaunis parson-neiti kun sen “villatakin” sain nypittyä selästä pois.

Edelleen ollaan käyty treenaamassa agilityä ja hakua viikoittain. Viime viikolla aloitimme agin jatkokurssin jatkokurssin (suomhuom. kyllä, jatkokurssin jatko-kurssi)  Hyvinkään hallissa. Kouluttaja vaihtui, kuten myös opetusmetodit. Mukavaa saada eri perspektiiviä oppiin, ehkä miekin jossain vaiheessa handlaan tuon lajin. Kova on yritys ainakin. Hakutreenit eivät sitten olekaan menneet kesän jälkeen ihan putkeen. Jostain syystä x kävi niin, että Turpo ei vain enää tiedä mitä sen metsässä pitäis tehdä. Otettiin siis IIISO askel taaksepäin ja aloitettiin melkein alusta koko treenaaminen. Ehkä tämä vielä tästä.. Hermoja pitäisi vain jostain saada lisää, kärsivällisyyttä kun ei ole. Kaikki meni niiiiiiiiiin hyvin…

Jaa, mitäs sitä ilman koiraelämää on sitten tapahtunut. Hmm.. Käytiin siskon ja työkaverin kanssa katsomassa Kansallisteatterissa Kristian Smedsin Tuntematon sotilas. Täytyy myöntää, että oli aika pahat ennakkopelot ja aavistukset siitä, mitä tuleman pitää. Mielestäni tuo aihe on niin herkkä mihinkään ylilyöntiin. Osoittautui kuitenkin, että Ihanaa leijonat ihanaa sopi kuin nyrkki silmään Tuntemattomaan. Versio tästä klassikosta oli oikeesti hyvä ja katsomisen arvoinen. Toki tuohon 3,5 tuntiin saatiin mahtumaan pari kohtaa, jotka eivät ihan uponneet, mutta kokonaisuus oli lipunhinnan veroinen. Ja onhan se teatterikin ihan hieno.

Muuta kulttuurikokemusta haettiin jo kolmannen kerran Aleksanterin teatterista esityksestä Showhat. Tästä nyt ei voi muuta sanoa kun vau. Kateeksi käy noiden miesten sääret. Aivan loistavaa viihdettä! Suosittelen kaikille

Ainii, käytiinhän me työporukan kanssa ottamassa toisistamme mittaa karting-radalla Helsingin Myllypurossa. Tiukkaa vääntöä oli jo lämmittelykierroksista ja aika-ajoista saakka, mutta firman miehet olivat täysin ylivoimaisia vallatessaan ekat kaksi pallia (palkintopallia). No, pitihän se sitten näyttää muille mistä kana pissii ja ajoin (säkällä) kolmannelle sijalle. Jälkipelit käytiin sitten saunan lauteilla Kampissa. Mukavaa oli, taas.

Ja mikä tärkeintä, vihdoin ja viimein Disturbed tuli ja teki sen. Elokuun alusta saakka odotettu keikka pukkasi päälle sunnuntaina 2.11. Helsingin jäähallilla. Jäi lämppäri Shinedown kovastipaljon tulemaan kaikkine ällöttävinepullottavine pillifarkkuineen kun lavalle asteli ei-mikää-vanapii-rokkari David Draiman ja kävi laulamaa. HUHHUH. Ei paljon tarvinnu miehen tukkaa heilutella että sais hallin huutamaan. Jos et uskonut kuin hyvä tää keikka oli, lue täältä enempi hehkutusta

Mitähän vielä. Ainii. Kuvat tulee siirtymään toisille sivustoille, vasurista löytyy linkkiä tarkempaan osoitteeseen. Toivottavasti saan joskus aikaseksi siirtää tuonne enempi otoksia maailman riennoista. Kato, ei kaikkee kerralla. Ei makiaa mahan täydeltä. Ja mitä näitä on.

Ja vielä päivän opetus:  Jos pastillipaketissa lukee “Voi aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia”, niin se mitä luultavimmin niitä aiheuttaa. (tämä oli suora lainaus eräältä elävältä ihmiseltä, kopiointiluvat kunnossa)